Kiikareiden valinta
Viihdyit sitten metsässä samoillen tai mökillä ulkoilmasta nauttien, kiikarit ovat oiva väline ympäristön ja luonnon tarkkailuun. Kiikareiden hankintaa pohtiessa voi olla haasteena valinnan vaikeus, eri malleja kun on tarjolla runsaasti.
Haastattelimme Rajala Pro Shopin asiantuntijaa Tommy Sania, joka kertoi kiikareiden valinnasta.
Kiikarien perustermistöä
Kiikarin ostajalle voi osa kiikareiden merkinnöistä olla hepreaa. Mitä tarkoittaa, jos kiikarissa on esimerkiksi merkintä 8x42?
Ensimmäisellä luvulla tarkoitetaan suurennossuhdetta ja toisella kiikarin etulinssin halkaisijaa millimetreinä.
Kiikarin suurennossuhde
Mitä suurempi suurennossuhde, sen parempi kiikari? Ei ihan niinkään. Kiikareiden suurennossuhde ilmoitetaan kokonaislukuna, esimerkiksi 8 tai 10. Tämä luku kertoo, kuinka monikertaisesti suurennettuna kiikari näyttää katseltavan kohteen verrattuna siihen, että kohdetta katsottaisiin paljaalla silmällä.
Eli jos katsot 8-kertaisella suurennossuhteella varustetulla kiikarilla 300 metrin päähän, näyttää katseltava kohde kiikareiden läpi samalta kuin kohde olisi 37,5 metrin päässä paljaalla silmällä katsottuna.
”Peruskiikareiden suurennossuhteet ovat yleensä joko 8 tai 10. Käytännössä nämä soveltuvat niin mökkeilijälle, luontoharrastajalle kuin lintubongarillekin. Suurennossuhde vaikuttaa myös siihen, kuinka tasainen kuva on käsivaralla katsottaessa. 8–10-kertaisilla suurennoksilla pystyy vielä hyvin katsomaan käsivaralla. Tästä suuremmat tarvitsevat yleensä jo jalustan tai kiikarikepin”, kertoo Sani.
Etulinssin halkaisija
Etulinssin halkaisija vaikuttaa kiikarin valovoimaan – mitä suurempi etulinssin halkaisija, sitä valovoimaisempi kiikari. Toisaalta etulinssin koon kasvaessa myös kiikarin koko kasvaa.
Prisma
Prisman tehtävänä on kääntää kuperan objektiivin (eli kiikarin etulinssin) heijastama kuva oikein päin. Jos kiikarissa ei olisi prismaa, näkyisi siis kiikarin läpi katsottava kohde ylösalaisin.
Kiikareissa käytetään yleensä kahdenlaisia prismoja: porroprismoja ja kattoprismoja. Porro-prismakiikarin tunnistaa sen mutkaisesta muodosta, jossa okulaari ja objektiivi eivät ole samassa linjassa. Zeissin ja Leitzin 1960-luvulla kehittelemä kattoprisma takaa entistä paremman ja tarkemman kuvan.
Rajala Pro Shopin valikoimasta löytyy sekä porro- että kattoprismakiikareita.
Pinnoitukset (coating)
Kiikareita vertaillessa voit törmätä esimerkiksi käsitteisiin “coated” tai “fully coated”. Näillä viitataan kiikarin optisten pintojen pinnoituksiin. Näiden pinnoitusten tarkoituksena on vähentää erilaisia heijastuksia, joita syntyy valon kulkiessa kiikarin läpi. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä kalliimpi kiikari, sitä paremmin se on sisältä pinnoitettu.