Serengetiä kuvaamassa Alpha 7S III:lla
Chris Schmid on sveitsiläinen valokuvaaja, videokuvaaja ja elokuvaaja. Hän on erikoistunut luontokuvaamiseen syrjäisissä paikoissa, etenkin isojen kissaeläimien kuvaamiseen. "Olen omistanut elämäni planeettamme kauneuden ikuistamiselle kuvan keinoin. Tavoitteeni on aina sama: jalkautua luontoon, jotta voin kasvattaa tietoisuutta maapallomme haavoittuvuudesta ja kannustaa ihmisiä toimimaan sen suojelemiseksi."
Chris on erittäin sitoutunut luonnonsuojelutyöhön ja tekee läheistä yhteistyötä WildAidin kanssa. Se on San Fransciscossa päämajaansa pitävä ympäristöjärjestö, joka pyrkii pienentämään laittomien villieläintuotteiden kysyntää. "Vuonna 2019 lanseerasin Stay Wild™ -verkkokaupan, jonka korumyynnin tuotoista puolet lahjoitetaan hyväntekeväisyysjärjestöille luonnonsuojelutyön tukemiseen. Töitäni on esitelty National Geographic Image Collectionissa."
Päätavoitteemme oli kuvata gnuiden massamuuttoa Tansanian Serengetissä. Joka vuosi 1,5 miljoonaa gnuuta tekee valtavan silmukkamaisen muuttovaelluksen, jota pidetään yhtenä luonnon seitsemästä ihmeestä. Tähän vuodenaikaan gnuut muuttavat Serengetin pohjoisosiin, missä ne ylittävät kuuluisan Mara-joen ja joutuvat taistelemaan hurjasti niin vettä, krokotiilejä kuin muitakin petoja vastaan. Kun muutto on täydessä käynnissä, leijonien ja gepardien kaltaiset pedot ovat hyvin aktiivisia, sillä niillä on silloin erinomaiset saalistusmahdollisuudet.
Ensivaikutelma Alpha 7S III:sta
Olen ollut innokas Sony-käyttäjä jo vuosia ja käytän nyt Alpha 9 II & 7R IV -kameraa vain still-kuvien kuvaamiseen, mutta halusin kokeilla Alpha 7S III -kameraa filmaamiseen.
Minulle uuden kameran paras ominaisuus on epäilemättä mahdollisuus 4k 4.2.2 50/60p -kuvan ottamiseen sekä mahdollisuus nostaa kuvatarkkuus 100/120-kuvasuhteen tarkkuuteen samalla bittisyvyydellä. Kuvaan mieluummin S-Log3-kuvamateriaalia ja värilaatua, joten 10-bittisen videon on oltava ehdottomasti saatavilla. Kosketustarkennus ja kaikki tarkennusasetukset ovat myös erittäin tervetullut lisä Alpha 7S III -malliin Mahdollisuus jäljittää leijonaa pitkässä heinikossa kuvanvakaimen kanssa oli meille todella tärkeää samoin kuin kosketustarkennuksen käyttö Imaging Edge -sovelluksessa. Emme myöskään tunteneet tarvetta käyttää kuvanvakaimen tarkennuksen seurantamoottoreita. Kaikkia kameran asetuksia voi hallita etänä ilman huolen häivää. Myös rullaava suljinefekti on vähentynyt huomattavasti Alpha 7S II:een verrattuna, ja tämä oli huomattavin seikka kuvanvakainta käytettäessä. Ja lopuksi se, että ISO-herkkyyttä voitiin säätää myös painamalla, oli todella tärkeää – ei tarvinnut huolehtia suuren ISO-herkkyyden käyttämisestä 50/60p-kuvasuhteen saamiseksi hämärässäkään, mikä oli uskomatonta etenkin, kun suuret kissat ovat aktiivisia hyvin aikaisin aamulla ja myöhään illalla.
Laitteisto
Meillä oli onneksi kaksi Alpha 7S III -runkoa kuvausta varten – yhtä käytettiin yhdessä FE 200–600 mm f/5.6–6.3 G OSS -objektiivin kanssa staattisia kuvia varten jalustalla, Ja toinen oli liitetty FE 70-200mm f/2.8 G Master -objektiiviin (ja joskus 1,4x-muuntimeen) sekä Ronin 2 -vakaimeen. Molemmissa kokoonpanoissa oli myös Atomos Ninja V RAW- tallennus suoraan HDMI-portista.
Vakaimella varustetun kameran hallinta Imaging Edge -sovelluksella oli korvaamatonta. Pystyimme muuttamaan asetuksia nopeasti, jos valaistus muuttui. Kun työskenneltiin erittäin kuumissa olosuhteissa, minua ei olisi hämmästyttänyt, jos jompikumpi tai molemmat kamerat olisivat osoittaneet ylikuumenemisen merkkejä, erityisesti täydellä tarkkuudella kuvattaessa, mutta kameroiden jättäminen päälle tunneiksikaan ei aiheuttanut ongelmia.
Ohjeita luonnonvaraisten eläinten kuvaukseen
- Älä kuvaa kaikkea hidastettuna. Vaikka 100/120p olisi mukavaa, on tärkeää säilyttää rytmi normaalin nopeuden ja hidastuksen välillä. Elokuvassa tapahtumien etenemisnopeus on tärkeää.
- Käytä aikaa kameran asetusten tekemiseen muistitoiminnon avulla, ennen kuin lähdet kuvaamaan. Oma kamerani esimerkiksi on määritetty asetukselle M1 (50/60p), M2 (25p) ja M3 (100/120p), jotta kuvataajuus on nopeasti muutettavissa.
- On erittäin tärkeää, että ymmärrät automaattitarkennuksen asetukset ennen kuin siirryt kuvauspaikalle, jotta ymmärrät, mikä sopii parhaiten sinulle ja objektiivillesi. Käytin pääasiassa Lock-on -toimintoa asetuksella 1, joten kamera yrittää lukittua kohteeseen mahdollisimman nopeasti, ja AF-nopeutta asetuksella 2, jotta uudelleentarkennus voi nykimättä, jos seuranta katkeaa.
- Älä myöskään käytä automaattista ISO-asetusta kuvauksen aikana, sillä se voi olla hankalaa, kun kuvaat jotain tummaa ja valkotasapaino yrittää korjata värilämpötilaa. Käytä aina Aurinkoinen- tai Pilvinen-valkotasapainoa kuvausolosuhteiden mukaan.
- Lisää suuri ulkoinen näyttö, mikäli tämä on mahdollista. Jos työskentelet ulkona, valo voi olla melko kovaa ja sinun on todella nähtävä, mitä teet.
- Yksi tärkeimmistä asioista on kärsivällisyys. On oltava kärsivällinen ja valmis odottamaan tunteja, kunnes jotain tapahtuu. Älä kiirehdi ympäriinsä, koska silloin kauneimmat kuvat jäävät saamatta.
- Ja lopuksi: yritä vaihtaa polttoväliä, kun olet kuvauspaikalla ja vaihdella laajakuvien ja lähikuvien välillä, jotta voit muokata kuvia monipuolisemmin.
https://www.sony.fi/alphauniverse/stories/filming-the-serengeti-with-the-alpha-7s-iii-chris-schmid