Valokuvausta autiotaloissa – kokeneiden kuvaajien neuvot
Minkälaisia tarinoita kätkevät sisäänsä autiotalot ja muut unohdetut paikat? Kaksi suomalaista autiotalojen kuvaajaa kertovat, miten he innostuivat unohdettujen paikkojen estetiikasta – ja mitä tulisi autiotalokuvauksessa ottaa huomioon?
Petri Volanen varmistaa kuvattavan paikan koskemattomuuden
Forssalainen valokuvaaja Petri Volanen innostui unohdettujen paikkojen kuvaamisesta jo vuonna 2004. Innoittajana toimi Shaun O’Boylen Modern Ruins -sivusto, jossa Shaun esitteli kuvia hylätyistä paikoista. Aluksi Petri ajatteli, että Suomessa tällainen valokuvaaminen on mahdotonta. Mutta kun ensimmäinen autiotalo löytyi yllättäen parin kilometrin päästä kotoa, kiinnostus hylättyjen paikkojen kuvaamista kohtaan kasvoi.
Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana Petri laski kuvanneensa noin 250 hylättyä paikkaa aina pienistä mummonmökeistä kartanoihin ja suljettuihin tehtaisiin. Hän perusti tälle projektilleen Autiot ja unohdetut -sivuston vuonna 2007, josta hän myöhemmin siirsi kuvat Facebook-sivulle, joka toimii tällä hetkellä projektin ”kotipesänä”.
Etsivä löytää
Autiotalojen ja muiden uskomattomien paikkojen löytäminen vaatii työtä. Volanen on vuosien varrella käyttänyt satoja tunteja karttojen ja ilmakuvien tutkimiseen sekä ajanut tuhansia kilometrejä etsiessään kuvattavia kohteita. Netin kautta on myös ollut helppo etsiä tietoa esimerkiksi eri paikkakuntien historiasta ja vaiheista. Näiden tiedonmurusien avulla hän on usein päässyt oikeille jäljille. Monet tuttavat ja tuntemattomatkin ovat myös antaneet Volaselle vinkkejä hylätyistä paikoista ja rakennuksista.
Tähän harrastukseen liittyy myös kysymysmerkkejä:
”Eniten minulta kysytään sitä, että onko tämä toiminta laillista. Rehellisesti sanottuna ymmärrän, että tässä liikutaan sangen harmaalla alueelle. Toisaalta olen hyvin tarkka siitä, miten toimin: en avaa lukittuja ovia enkä ikkunoita, en koske mihinkään tavaroihin enkä anna julkaisemissani kuvissa minkäänlaista osviittaa kohteen sijainnista”, perustelee Volanen.
Petri Volanen: Lokakuu 1993, kalenteri käpristyy yksinäisyyttään, sisäkatto alkaa jo antautua. Kahdesta valotuksesta yhdistetty HDR kesältä 2017.
Koskemattomuus on aitoa
Volasen pyrkimyksenä on juurikin varmistaa kuvattavan paikan täydellinen koskemattomuus. Monesti tulee vastaan tilanteita, joissa tavaroita tai roskia siirtämällä kuvasta voisi saada paremman, mutta juuri koskemattomuus ja autenttisuus ovat Volaselle äärimmäisen tärkeitä.
”Tykkään ajatella, että tässä on pohjimmiltaan kyse jonkinlaisesta dokumentoinnista. Koen että paikat ovat usein jonkinlaisia välitiloja, mistä elämä on jo mennyt, mutta merkkejä siitä on vielä nähtävissä – ihmeellisimmillään voi vaikuttaa jopa siltä kuin asukkaat olisivat lähteneet käymään ulkona ja palaisivat hetkenä minä hyvänsä. Mutta pölykerros, seitit ja kahdenkymmenen vuoden takaiseen aikaan jäänyt kalenteri kertovat jostain aivan muusta. Ja koska näillä paikoilla on taipumuksena ennemmin tai myöhemmin kadota, yritän parhaani mukaan tallentaa siitä kaikesta edes jotain”, kertoo Volanen
Koskemattomuuden vaalimiseksi Volasella on myös selkeä periaate: hän ei ole pelastanut tai ottanut mitään tavaroita esimerkiksi romahtamaisillaan olevista taloista tai rakennuksista.
”Eittämättä mieleni olisi joskus tehnyt esimerkiksi pelastaa romahtamaisillaan olevasta talosta päiväkirjoja 1920-luvulta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pelastaminen ilman lupaa olisi yhtä kuin varastamista ja kertoisi täydellisestä kunnioituksen puutteesta. Joku nuo paikat kuitenkin aina omistaa ja omistajilla olkoot oikeus toimia omiensa kanssa kuten tahtovat, minulle riittävät pelkät kuvat”, perustelee Volanen.
Paikkojen omistajaan, yleisimmin perikuntalaisiin, on Volanen myös törmännyt muutamia kertoja vuosien varrella. Alkuhämmennyksen jälkeen nämä kohtaamiset ovat menneet hyvin. Ihmiset ovat arvostaneet sitä, että joku kuvaa ja dokumentoi myös hylättyjä paikkoja.
Petri Volanen: Hetket sieltä tähän. Näitä uskomattomia näkyjä, takki roikkunut tuossa herra ties mistä asti. Kahdesta valotuksesta kasattu hdr, sävyjä haalennettu kevyesti.
Kalusto ja tekniikka
Kuvatessaan autiotaloja ja hylättyjä paikkoja käyttää Volanen aina jalustaa ja objektiiveina toimivat laajemmissa otoksissa 18-55mm -objektiivi ja yksityiskohtien kuvaamisessa 75-300 mm- objektiivi. Välillä käytössä on myös 18-270 mm -objektiivi.
”Autiotalokuvistani varmaan noin 95% on hdr-kuvia, eli kuvaan kaiken valotusta haarukoiden. Näistä kasaan kotona Photomatix Pro-ohjelmalla hdr-kuvan. Hyvänä puolena tuossa on se, että todellisen lopputuloksen näkee vasta kotona (jolloin reissu tavallaan jatkuu vielä kotiinpalaamisen jälkeenkin) sekä se, että jos jokin kuva ei hdr:nä toimi, voi kuitenkin käyttää jotain niistä kuvista erillisvalotuksista. Autiotalokuvia käsittelen ylipäätään reilummin; säädän sävyjä ja käytän tunnelman niin vaatiessa jopa erinäisiä filttereitä Photoshopissa”, kertoo Volanen.
Petri Volanen: Valomaalailua eli omakuva hylätyllä tehtaalla vuoden 2015 viimeisenä aamuna ennen päivän valkenemista. Valaistu taskulampulla kolmesta eri paikasta siirtyen välissä täyspimeässä käsikopelolla seuraavaan valaisukohtaan.
Pimeinä vuodenaikoina Volanen tekee välillä myös hylätyissä paikoissa valomaalauksia.
”Valomaalauksen suhteen ei tarvita mitää monimutkaisia kikkoja tai varusteita. Kaukolaukaisin pitää olla että saa pitkät (=useiden minuuttien) valotukset käyttöön. Valaisuun käytän pientä taskulamppua, jonka valon väriä muutan satunnaisilla (värillisillä ja läpinäkyvillä) muovilevyillä. Valaisen jostain kohdasta sekunteja laskien, sammutan valon ja siirryn pimeässä seuraavaan valaisupaikkaan”, ohjeistaa Volanen.
Petri Volanen: Kukkia kuolevalle. Muovikukat sinnittelivät maljakossa pienen kamarin ikkunalla. Sisäkatto oli tullut jo osittain alas, loppukin varmaan vuoden, korkeintaan kahden sisällä. Kahden valotuksen HDR. Vanhennusefekti + sävyjen haalennus.
Petri Volanen: Istujan ikuinen odotus. Jokunen vuosi sitten löysin lopultakin paikan missä luonto oli valtaamassa kuistin. Kahden valotuksen HDR, muunnettu jälkikäteen mustavalkoiseksi.
Maria Bresin kuvassa näkyvät hylätyn kodin liehuvat verhot.
Maria Bres kuvaa rakkaudesta kaikkeen vanhaan, jossa näkyy eletty elämä
Maria Bres on myös kuvannut vuosien varrella autiotaloja omilla "autiotaloseikkailuillaan" ja luonut myös runollisille kuvilleen lonelyhomes -nimisen instagram -tilin."Rakastan kaikkea vanhaa, missä näkyy eletty elämä. Raahaan kirpputoreilta ja kuvaan muutenkin paljon vanhaa, ruostunutta rojua, " Bres kertoo. Tämä roju muuttuu Marian käsissä ja linssin läpi katsottuna tummanpuhuvaksi taiteeksi ja vaikuttaviksi asetelmiksi, joita voi löytää hänen omalta instagram-tililtään. Bres on aina viehättynyt vanhasta estetiikasta ja vierastanut uutta, kiiltävää ja kliinistä – ja hänen autiotalokuvansa näyttävät hylätyt paikat juuri tuosta arvostavasta perspektiivistä.
Autiotalokuvillaan Bres haluaa kysyä kiehtovia kysymyksiä menneisyydestä.
"Asun itsekin vanhassa puutalossa, jossa on narisevat lattiat ja vinot seinät. Aiemmin osattiin rakentaa terveesti ja kestävästi. Autiotaloissa on kiehtovaa miettiä, millaista elämää siellä on eletty. Mitä on tapahtunut, kun talo on jäänyt tyhjilleen? Keitä siellä on asunut ja olivatko he onnellisia? Juuri näitä kysymyksiä haluan herättää myös katsojissa. Minua viehättävät eniten juuri vanhat kodit, ei niinkään tehtaat tai muut vastaavat rakennukset."
Sen lisäksi Bres haluaa kuvillaan nostaa vanhan rakentamisen arvostusta näyttämällä kuvillaan, kuinka kestävästi ennen rakennettiin."Monet vanhat, pitkään tyhjillään olleet talot yhä seisovat ryhdikkäästi pystyssä ikää ja luontoa uhmaten. Toivoisin, että vanhaa rakennuskantaa kunnostettaisiin enemmän eikä vain purettaisi uuden tieltä pois. "
Maria Bres tallensi autiotalon henkareihin jääneet vaatteet.
Tiukat rajaukset ja yksityiskohdat viehättävät
Kamerana Marialla on Nikon D7200 ja objektiivit vaihtelevat tarpeen mukaan."En ole laajakulmalinssien ystävä, mutta välillä haluan tallentaa koko huoneen tai isomman alan kerralla, jolloin laajakulmaa on pakko käyttää. Muutoin kuvaan tiukemmalla rajauksella pieniä yksityiskohtia. Jalustaa kannan autiotaloissa harvoin mukanani.”
Minne lähtivät pannukahvin keittäjät? Maria Bresin kuvassa yksityiskohta autiotalon keittiöstä.
Marian neuvot autiotalojen kuvaamisen aloittelijalle:
1. Ota kaveri mukaan ja lähde seikkailemaan!
2. Muista aina arvostaa taloa ja muista, että sillä on omistaja. Lukittuun taloon ei yksinkertaisesti ole luvallista murtautua, vaikkei siellä kukaan asuisikaan. Mitään ei myöskään saa viedä tai hajottaa.
3. Varaudu tapaamaan naapureita tai jopa talon omistajaa ja mieti valmiiksi, miten saat heidät ymmärtämään, ettet ole paikalla tuhoamassa, vaan tallentamassa arvokkaita muistoja. Monesti alkuun hyökkäävä lähestyminen on kääntynyt mukavaksi rupatteluksi, kun on käynyt ilmi arvostukseni ja kiinnostukseni taloa ja sen historiaa kohtaan. Kerran olen myös pystynyt tarjoamaan perheelle kuvia heidän vanhasta kotitalostaan, joka tuhopoltettiin. He ilahtuivat, kun saivat muistoksi edes kuvia talosta.
Maria Bresin kuvassa näkyy makuuhuone, joka jätettiin lähtiessä ennalleen.
Kootut vinkit aihepiiristä kiinnostuneille
Mitä olisi hyvä muistaa, jos haluat kokeilla autiotalojen tai hylättyjen paikkojen kuvaamista? Tässä Petri Volasen ja Maria Bresin ohjeet:
Muista kunnioitus. Lukittuja ovia ei auota, ikkunoita ei rikota, tavaroihin ei kosketa.
Pidä järki mukana. Lahot kaivojen kannet voivat kätkeytyä heinikkoon, rakennukset voivat olla romahtamista vaille valmiita ja niin edelleen.
Älä kysele, vaan etsi itse eli pidä silmät auki. Omilleen unohtuneita tiloja voi löytyä odottamattomistakin paikoista.
Pidä löytämiesi paikkojen sijainnit salassa. Petri on pitänyt periaatteenaan sitä, ettei paljasta niitä edes samaan hulluuteen sairastuneille kavereilleen. Maria lisää, että paikkojen sijaintia ei tulisi myöskään paljastaa ulkopuolisille, koska aina löytyy myös niitä, jotka haluavat vain varastaa ja tuhota.
Anna itsellesi aikaa. Uppoa tunnelmaan jolloin ottajaansa odottavien kuvien löytäminen helpottuu. Kannattaa myös muistaa se, ettei yhdestäkään paikasta löydä kaikkia kuvia kerralla, tai edes sillä 50. kerralla.
Muista aina turvallisuus! Älä mielellään mene paikkoihin yksin tai kerro ainakin jollekin läheiselle suunnitelmistasi. Pidä puhelin mukana. Bresin herätti tähän todella, kun hän oli lähellä pudota umpeen kasvaneella pihalla lahonneen kaivonkannen läpi.
Lopuksi vielä muutama vinkki niille autiotalojen omistajille, jotka haluavat pitää kuvaajat poissa alueelta:
Ajelkaa nurmikko edes kerran kesässä.
Tehkää rikotuille ikkunoille ja avoimille oville jotain.
Hommatkaa tuoreen näköinen kameravalvonta- tai yksityisaluekyltti.