Kasperi Kropsu tavoittelee katuvalokuvauksessa ajattomuutta
Skeittauksen moninkertainen SM-mitalisti ja kansainvälisestikin menestynyt Kasperi Kropsu on vaihtanut skeittilaudan kameraan ja keskittyy nykyisin katuvalokuvaukseen. Hänelle on lyhyessä ajassa kehittynyt omaleimainen, ajattomuuden ja nostalgisen estetiikan kanssa leikittelevä katuvalokuvaustyyli.
Kropsun valokuvat tuntuvat pysäyttävän ajastamme jonkin toisen kerroksen, mikä on osittain piilossa hyper teknologisen ajan keskellä. Haastattelimme Kropsua siitä, miten hän siirtyi valokuvaukseen, löysi oman tyylinsä kuvata – ja mitä vinkkejä hänellä on antaa aloittelevalle katukuvaajalle.
Skeittionnettomuus vei katuvalokuvauksen pariin
Kropsu on kuvannut koko elämänsä, aluksi videoita skeittauksesta – mutta tosissaan valokuvaukseen hän hurahti vuonna 2018 ensimmäisen järjestelmäkameran myötä.
“Mursin skeitatessa nilkkani, ja oli pakko kehitellä jokin harrastus kesäksi, ja siitä päivästä kamera onkin kulkenut kaulassa. Aika klassinen extreme-lajin harrastajan kuvaamiseen alun tarina. Se oli onni onnettomuudessa, kirjaimellisesti”, Kropsu nauraa.
Parissa vuodessa ehtii kehittyä katuvalokuvaajana, kun taustalla on tuhansia tunteja ja noin viitenä päivänä viikossa 10-20 kilometrin verran katujen tallailua ja tarkkailua päivittäin kamera seuranaan. Kropsulle skeittarin taustan vuoksi oli luontaisinta nimenomaan sulautua urbaaniin ympäristöön ja kuvata maailmaa omasta näkövinkkelistään.
“Aika monta yhteneväisyyttä on katuvalokuvauksessa skeittaukseen; olet kaduilla, olet itsesi herra ja saat ilmaista itseäsi haluamallasi tavalla – ja kaduilla myös tapahtuu eniten asioita. Minulla oli aluksi halu dokumentoida elämää ympärilläni, kuten kavereitani, mutta aika nopeasti kuvaaminen painottui katuvalokuvaukseen, kun instagramin katuvalokuvat alkoivat kiehtoa yhä enemmän.”
Pysäytetyn hetken voimallinen taika
Kropsu lumoutui katukuvauksessa sen kyvystä pysäyttää varsin voimallisesti aito hetki kameralla. Kuvat näyttivät hänestä siltä, kuin yksi kuva voisi kertoa elokuvamaisesti koko tilanteen tarinan. “Se hetken taika pysäytti. Aitous viehätti. En ole ollut suunnitelmallisen kuvaamisen fani.”
Kropsu löysi inspiraatiota esimerkiksi Magnumin kuvaajista, ja jossa kuvajournalismi astui paljon myös katukuvauksen genren puolelle. Tutuksi tuli tuolloin esimerkiksi kuvajournalismin isänä ja katuvalokuvauksen pioneerina pidetty Henri Cartier-Bresson.
“Katukuvaus on laji, joka vaatii lukemattomia kilometrejä ja tunteja kadulla. Esimerkiksi instagramissani näkyy noin yksi prosentti kuvistani. Suomessa varsinkaan ei tapahdu paljon kuvattavaa – Helsingissäkin on yksinkertaisesti sen verran vähän ihmisiä – jos vertaa miljoonakaupunkeihin New Yorkiin tai Pariisiin. Täällä voi mennä päiviä, ettei mitään kuvia synny. Toisaalta juuri se katukuvauksessa viehättää kuvaamisen arvaamattomuus, ettei voi koskaan tietää, milloin wow-momentti syntyy.”
Ajasta irroitettu nostalgia kuvissa
Kropsun kuvat tuntuvat paljastavan ympäristömme monet ajan kerrokset. Vanha arkkitehtuuri, 70-luvun minibussi, helsinkiläisen kadunkulkijan ajaton vaatetyyli tai vanha putiikin vaaka tallentuvat 2020-luvulla rajattuna uuteen raamiin. Yhtäkkiä nykyajassa välähtävätkin menneet ajat ja niiden estetiikka – edelleen näkyvissä niille, jotka osaavat katsoa.
“Rakastan jos ihmiset pukeutuvat tietyllä tavalla, kiinnitän huomion nostalgiamaiseen pukeutumiseen, koen kiintymystä mennyttä aikaa kohtaan, jota en ole koskaan elänyt. Itse kymmenen vuotta sitten kuuntelin esimerkiksi paljon Beatlesia. Mua inspiroi vanhat Kodakchrome slidet, ne värit mitä niissä esiintyy, yritän replikoida niiden tunnelmaa.”
Tavoitteena ajattomuuden tunnelma Kropsulle on tärkeää tuottaa mahdollisimman ajattomia kuvia. “Yhdestä henkilöstä voi olla kymmenen eri kuvaa eri asennoissa ja kuvakulmissa, mutta silmä vain hakeutuu tiettyyn kuvaan, ja pystyn valita sen.”
Monet katukuvaajat puhuvat siitä, että nykyinen puhelimen selailu voi viidenkymmenen vuoden päästä olla erikoinen, historiallinen tapa, ja siksi se on hyvä tallentaa nyt. Mutta Kropsu ei tallenna sitä todellisuutta ajastamme, koska ei koe taiteilijana kiintymystä siihen.
“Luon oman kuvani tästä maailmasta, luon omaa taidettani, enkä kiinnitä puhelinta tuijottaviin ihmisiin huomiota – ja ehkä se erottaa minut joukosta nyt. Ihminen, jolla on puhelin, on myös liiankin helppo kohde kuvata, sillä hän ei keskity siihen, mitä ympärillä tapahtuu. En näe siinä mitään erityistä taikaa.”
Miten kuvata vieraita ihmisiä kadulla? – “Sulaudu, mutta älä piilottele”
Mutta miten sitten kuvata ventovieraita kadulla?
“Kuten newyorkilainen katukuvaaja Daniel Arnold sanoi: jos kysyt luvan kuvan ottamiseen ihmiseltä, he alkavat valehdella. Toisin sanoen heidän kehonkielensä muuttuu.”
Miten ihmiset sitten suhtautuvat heidän kuvaamiseensa?
Kropsu ei ole kohdannut juurikaan negatiivista palautetta katukuvauksestaan, mutta jos joku vaikuttaa hämmentyneeltä ja siltä, että todella pahastuu, paras keino on hänen mukaansa jutella avoimesti ihmisen kanssa.
“Yleensä se selviää juttelulla, ja kuvattava useimmiten paljastuu tosi mukavaksi tyypiksi – paikalta ei kannata liueta, jos joku katsoo pahasti, se vaikuttaa oudolta. Mutta suurimmaksi osaksi en juttele kuvattaville tai kysy lupaa, jollei sellaista painetta erityisesti tilanteessa synny – sillä tavalla katoaa helposti kuvaustilanteen taika ja aitous.”
Kropsu kuvailee tapaansa kuvata haamuna kulkemisena ihmisten joukossa, sillä hän dokumentoi mielellään elämää vähän kauempaa, kuin loisi elokuvaa.
“Tärkeä ohje on kuitenkin, ettei kannata piilotella sitä, mitä tekee. Kameran piilottelu näyttää epäilyttävältä – mutta kun avoimesti kuvaat hymyillen, ja olet ylpeä siitä mitä teet, ihmiset harvoin reagoivat huonosti.”
Irti suomalaisesta ujoudesta – julkisilla paikoilla saa kuvata
Suomalaisesta ujoudesta ja toisten häiritsemisen pelosta on Kropsun mukaan yksinkertaisesti päästävä yli, jos katukuvaus kiinnostaa. “Julkisilla paikoilla kuvaaminen on laillista, katukuvaaja ei tee mitään väärää. Yksityisellä paikalla asia on toisin.”
Kropsu myöntää, että hänellä itsellään oli jo astetta kovempi nahka paheksuvien katseiden sietämiselle skeittarin taustansa vuoksi: “Skeittaajiin usein kohdistetaan kriminaaliksi epäilevä katse, joten katukuvaajana on helpompi suhtautua tilanteeseen rennommin, vaikka joku ihmettelisikin, miksi kuvaan ihmisiä keskellä Helsinkiä”, Kropsu naurahtaa.
Kuvaa aluksi automaatilla, mutta opettele kameran säädöt – ohikiitävä hetki ratkaisee
“Katukuvauksessa ei ole merkitystä sillä, kuinka terävä kuva on tai kuinka hyvä on bokeh-efekti taustalla. Hetki ja tilanne ratkaisee kaikista eniten”, Kropsu kuvailee.
Kuitenkin kameran säädöt kannattaa tuntea, sillä nopeus on valttia yllättävien hetkien tallentamisessa. Aloittelevan kuvaajan kannattaakin Kropsun mukaan turvautua katukuvauksessa aluksi vaikka automaattiasetuksiin, jotta tilanteet eivät mene ohi.
“Joskus olen odottanut tuntikausia jonkin valokaistaleen kohdalla vain todetakseni, ettei siitä tänään mennyt kukaan ohi. Siinä ei auta kuin kulkea kamera kädessä ja olla valmiina. Sitten kun hetki syntyy, siihen kannattaa uppoutua täysin tallentaaksesi sen – kuvia voi aina poistaa, mutta tilanteeseen et voi enää palata. Silloin kannattaa unohtaa muu.”
Mukana aina pieni ja huomaamaton kamera
Kropsulla on kamerana Fujifilm X-E3 ja objektiiveina 35 mm- ja 50 mm-objektiivit. “Katukuvauksessa kalustolla ei ole väliä – vaan sillä, että olet sinut kamerasi sekä asetusten kanssa. Fujifilm on huomaamaton kamera – tarpeeksi pieni ja kevyt, sitä jaksaa kantaa koko päivän. Se on myös ketterä ja kaunis kamera, joka näyttää siltä, että sillä tekee mieli lähteä kuvaamaan, kun se ei ole mikään järkäle. Suunnittelemattomina päivinä tulee parhaat hetket, siksi on hyvä olla kamera, joka voi aina olla mukana.”
Tulevaisuuden haavet Kropsulla on luoda taiteilijan uraa, kuvata oma valokuvakirja ja haastaa itseään valokuvaajana. Vanhan ajan katukuvaajat kuvasivat esimerkiksi Marimekolle muotikuvia 60-luvulla, ja sellainen kiinnostaa myös Kropsua. “Käytän kaiken rakkauden ja tunteen kuvan tekemiseen, ja valokuvaajana toivon, että se välittyy muille ihmisille.”
Kropsun vinkit aloittelevalle katukuvaajalle
- Käytä aluksi automaattiasetuksia.
- Hymyile, ole rennosti ja oma itsesi.
- Esitä turistia, kuten et tietäisi, miten kuvataan.
- Pidä kameraa edessäsi kuten kuvaisit elokuvaa, ihmiset eivät kiinnitä kuvaamiseesi niin paljon huomiota.
- Muista, että hyvä kamera ei ota kuvia puolestasi, sinä luot kuvat.
- Liian helppo tilanne ei yleensä synnytä hienoimpia kuvia.
- Jos menee koko päivä ilman yhtään hyvää kuvaa, älä lannistu.
- Kun tilanne tulee eteen, yritä ottaa niin paljon kuvia kuin mahdollista, jotta on valinnanvaraa.
- Vietä kaduilla paljon aikaa.
- Käytä heijastuksia, kuvaa lasien ja ikkunoiden läpi, odota esimerkiksi valokaistaleen alla, että joku kävelee ohi.
- Ota kaveri malliksi ja harjoittele kuvaamista esimerkiksi ikkunan läpi; opit millaisia heijastumia syntyy.
- Pukeudu huomiota herättämättömästi esimerkiksi mustiin vaatteisiin.
- Sulaudu ympäristöön, mutta älä piilottele.
- Älä yritä tehdä keskiverrosta kuvasta hyvää kuvaa editoimalla. Sen sijaan hyvän kuvan voi viimeistellä editoinnissa.