Vinkkejä valokuvausbisneksen aloittamiseen
Kiinnostaako valokuvausharrastuksen muuttaminen työksi? Siirtyminen yrittäjäksi valokuvaajana voi tarjota monelle mielenkiintoisen urapolun ja mahdollisuuden esimerkiksi vapaampaan ja monipuolisempaan työnkuvaan ja elämäntyyliin.
Yhä useampi yritys, henkilöbrändi ja organisaatio tarvitsee vaikuttavia valokuvia brändinsä viestintään. Sosiaalinen media on luonut valtavan ilmiön panostamisesta esimerkiksi hääkuviin, lapsikuviin ja muihin ammattimaisiin valokuviin erilaisissa merkkitapahtumissa ja elämänvaiheissa. Hyville valokuvaajille riittää siis kysyntää!
Et välttämättä tarvitse varsinaista valokuvaajan tutkintoa, koska valokuvauksen opiskelu itsenäisesti on helpompaa kuin koskaan esimerkiksi runsaan verkkokoulutustarjonnan ansiosta. Loppujen lopuksi tärkeintä on, että valokuvasi puhuttelevat tiettyä asiakasryhmää. Varmista kuitenkin, että pystyt tuottamaan ammattitason laatuisia valokuvia asiakkaillesi.
Panosta tasokkaaseen kalustoon, koska ammattimaisessa kuvauksessa kameran malli voi tulla vastaan tiettyjen asiakastöiden toteuttamisessa. Joskus asiakas voi kysyä esimerkiksi, minkä laatuisia valokuvia pystyt toimittamaan ja millainen kalusto sinulla on käytössä. Jos et pysty heti investoimaan esimerkiksi uuteen täyskennoiseen kameraan laadukkaalla objektiivilla, voit tutkia, jos tarvitsemasi kalusto löytyisi hyväkuntoisena käytettynä.
Valitse millaisia valokuvauspalveluja haluat tuottaa ja millaisella liiketoimintamallilla haluat työskennellä. Luo inspiroivin mahdollinen visio siitä, millaisia kuvia haluat luoda ja ketkä ovat unelma-asiakkaitasi. Haluatko päästä kuvaamaan muotilehteen New Yorkiin tai kuvata upeasti stailattuja hääjuhlia Etelä-Ranskassa vanhassa linnassa? Rakastatko valokuvata suloisia lemmikkejä tai stailata lumoavia ruokakuvia oman keittiösi rauhassa? Miltä haaveilet, että työpäiväsi tulisivat näyttämään? Tutki myös millaisille kuville näyttäisi olevan kysyntää. Valitse niche markkinasi eli mieti, millaiseen tietyn tyyppiseen kuvaukseen haluat erikoistua. Tee liiketoimintasuunnitelma, jotta saat selkeän suunnan toiminnallesi alusta asti.
Voit perustaa yrityksen, jotta pystyt helposti laskuttamaan asiakkaitasi. Toiminimi on yksinkertainen yritysmuoto yritystoiminnan aloittamiseen. Jos yrityksen perustaminen ei vielä tunnu ajankohtaiselta, voit pohtia esimerkiksi kevytyrittäjyyttä.
Hanki tarvittavat vakuutukset niin mahdolliselle yritystoiminnallesi kuin kalustollesi. Jos päätät ryhtyä yrittäjäksi, valitse hyvä kirjanpitäjä, jolloin pystyt itse keskittymään ensisijaisesti liiketoiminnan rakentamiseen. Varmista kuitenkin, että ymmärrät itsekin kirjanpidon perusasiat.
Valitse nimi, jolla haluat harjoittaa ja markkinoida toimintaasi. Käytätkö esimerkiksi omaa nimeäsi, taiteilijanimeä vai luotko yritysbrändin? Nimi kannattaa valita huolella, koska brändin vaihtaminen myöhemmin on haastavaa siinä vaiheessa, kun nimi on jo tullut tunnetuksi.
Rakenna toiminnallesi tyylikkäät ja laadukkaan näköiset verkkosivut ja rakenna sivuille näyttävä portfolio ottamistasi valokuvista. Optimoi verkkosivujen tekstisisältöä niin, että sivusi löytyisivät mahdollisimman hyvin hakukoneiden kautta. Nimeä sivuille lataamasi valokuvasi myös ajatellen niitä hakusanoja, joita potentiaaliset asiakkaasi voisivat käyttää etsiessään sopivaa valokuvaajaa. Kerro sivuilla helpolla ja selkeällä tavalla, miten kiinnostuneet asiakkaat voivat ottaa sinuun yhteyttä tai varata kuvauksen.
Markkinoi toimintaasi säännöllisesti sosiaalisessa mediassa. Instagramiin on helppoa luoda portfolio julkaisemalla ottamiasi valokuvia. Saat kasvatettua liikennettä verkkosivuillesi esimerkiksi kirjoittamalla blogipostauksia. Luo aktiivisesti verkostoja liiketoimintasi kasvattamiseksi.
Panosta myös osaamiseen videokuvauksessa. Videosisältö on sosiaalisessa mediassa yhä suositumpaa, joten videosisällön tuotannon kysyntä kasvaa koko ajan. Järjestelmäkameroilla saa kuvattua upeita videoita monenlaisiin käyttötarkoituksiin.
Valokuvaaminen ja yrittäjyys ovat jatkuvaa oppimista, joten opettele rohkeasti uusia taitoja ja kehitä osaamistasi!
Kuvat ja tekstit: Emma Ivane