Rajalan vinkit kameravarusteiden hankintaan
Valokuvauksessa välineillä on keskeinen rooli. Kamera ja objektiivi ovat toki välttämättömiä ja lisävarusteista esimerkiksi muistikortti ja lisäakku löytyvät lähes jokaiselta kuvaajalta.
Mitä muita kameravarusteita valokuvausta harrastavan olisi hyvä harkita? Tässä vinkit lisävarusteiden hankintaan!
Kamerajalustat
Kamerajalusta tekee kuvaamisesta monella tapaa helpompaa. Jalustan avulla kamera pysyy paikallaan, ja voit kuvata esimerkiksi huonommassakin valaistuksessa pitkällä valotusajalla. Kamerajalusta mahdollistaa myös erilaiset kuvakulmat, ja henkilö-/ryhmäkuvissa valokuvaaja itsekin pääsee kuviin mukaan. Jalustalta kuvattaessa myös valokuvaamisen tempo muuttuu. Rajauksia ja kuvakulmia ”säädetään” ihan eri tavalla kuin käsivaralta kuvattaessa. Tämä vaikuttaa usein positiivisesti lopputulokseen.
Koska kamerajalustoja on monia erilaisia, jalustan valinnassa on syytä huomioida käyttötarkoitus. Kolmijalkaiset jalustat soveltuvat monenlaiseen valo- ja videokuvaukseen. Yksijalkainen monopod-jalusta kulkee näppärästi reissussa mukana. Viime vuosina erilaiset erikoisjalustat, kuten GorillaPod, ovat kasvattaneet suosiotaan. Niiden avulla voit hakea täysin uudenlaisia kuvakulmia kiinnittämällä kameran erilaisiin paikkoihin ja pintoihin.
Kamerajalustoihin on saatavilla myös erilaisia päitä, johon itse kamera kiinnitetään. Yleisimmät tyypit ovat kuulapää, kinopää ja videopää. Kuula- ja kinopää soveltuvat molemmat valokuvaukseen – kuulapää erityisesti still-kuvaukseen ja kinopää stillien lisäksi myös videokuvaukseen. Erityisesti videokuvaukseen suunniteltu videopää on omiaan laadukkaiden videoiden kuvaamisessa.
Kamerajalustat ovat materiaaliltaan yleisimmin joko alumiinia tai hiilikuitua. Suurin osa jalustoista on alumiinia. Hiilikuituiset jalustat ovat hieman kevyempiä ja kestävämpiä, mutta hinnaltaan arvokkaampia.
Rajalan poiminnat kamerajalustoista
![]() |
Benro iTrip 2 + IH1 -jalustapaketti
|
Slik Pro 400DX + SH-705E -jalustapaketti kinopäällä
|
![]() |
![]() |
Gorillapod 3K Kit
|
Akkukahvat
Akkukahva on monen aktiivikuvaajan luottokaveri. Akkukahvan käytössä on kaksi keskeistä hyötyä:
- Saat tukevan otteen järjestelmäkamerasta ja pystyt ottamaan paremmin pystykuvia. Erityisesti pidemmillä objektiiveilla kuvattaessa, akkukahva myös tasapainottaa kameraa.
- Saat kameraan enemmän akkutehoa.
Akkukahvaa valittaessa on syytä huomioida kameramalli – jokaiselle kameramallille kun on oma mallikohtainen akkukahva. Toinen huomioitava asia on itse akku. Akkukahvoihin ei yleensä sisälly akkuja, vaan ne pitää hankkia erikseen. Akkukahvan kanssa on suositeltavaa käyttää kahta akkua. Joissain kameramalleissa akkukahvan lisäksi voidaan käyttää kätevää rannehihnaa.
Heijastimet
Heijastimet ovat oiva tapa valon heijastamiseen sekä studiossa, että ulkoilmassa. Heijastimet mielletään usein vain ammattivalokuvaajien lisävarusteeksi, vaikka niistä on iloa myös harrastajakuvaajalle.
Heijastimet ovat hyödyllisiä, esimerkiksi kun kuvataan henkilöitä ulkona. Heijastin auttaa saamaan koko vallitsevan valon käyttöön ja kohdistamaan valoa haluamaasi kohtaan. Auringonpaisteella heijastin on ehdoton lisävaruste henkilökuvauksessa tasaamaan suuria kontrastieroja.
Heijastimien koko yleensä noin 30–120 cm, ja niitä löytyy eri värisävyissä. Yleisimpiä värisävyjä ovat kulta, hopea ja valkoinen. Sävyillä voidaan vaikuttaa heijastettavan valon väriin ja tunnelmaan.
Rajalan poiminnat heijastimista
Suosituimmat heijastimien koot ovat 75 ja 95 cm.
Lastolite 95cm Silver/White Lastolite 95cm Silver/Gold |
![]() |
Kameralaukut
Kameraa kannattaa suojata sekä säilytyksen, että kuljetuksen aikana kolhuilta, kosteudelta ja pölyltä. Kameralaukku hankitaankin usein samaan aikaan kameran kanssa. Kameralaukkuja on paljon erilaisia, joten sen valinnassa on syytä ottaa huomioon millaiselle kalustolle kyseinen laukku on suunniteltu. Erityisesti kameralle suunnitellut laukut helpottavat käytettävyyttä ja suojaavat kameraa paremmin kuin esimerkiksi tavalliset reput tai laukut.
Huomaa, että esimerkiksi järjestelmäkamerapaketti ei nykyisin enää sisällä minkäänlaista kameralaukkua.
Rajalan poiminnat kameralaukuista
Lowepro ProTactic Bp 350 AW II -kamerareppu Lowepro ProTactic BP 350 AW II on laadukas, monipuolinen ja tyylikäs kamerareppu. |
![]() |
![]() |
Lowepro Nova 140 AW II -kameralaukku Nova laukun muotoilu on tyylikäs sekä käytännöllinen. Tukevat pehmusteet sekä All Weather -sääsuojaus pitävät kamerakalustosi suojassa kaikissa tilanteissa.
|
Suotimet
Suotimet eli filtterit ovat kameran objektiiviin kiinnitettäviä optisia lisävarusteita. Suojafiltteri suojaa objektiivin optiikkaa kolhuilta ja naarmuilta. Suojafiltteriä suositellaankin jokaisen objektiivin lisävarusteeksi.
Erilaiset erikoisfiltterit suodattavat tiettyjä aallonpituuksia valosta. Polarisaatiofiltteri poistaa auringon valon heijastuksia (esimerkiksi vedestä tai lumihangesta). Harmaasuodin (eli nd-filtteri) on oiva apuväline, kun vallitsevaa valoa on paljon ja halutaan silti käyttää suurta aukkoa. Harmaasuodin vähentää kameran kennolle pääsevän valon määrää. Se sopii myös hyvin tilanteisiin, joissa halutaan valoisissa olosuhteissa ottaa kuvia pitkällä valotusajalla.
On yleinen harhakäsitys, että suotimet heikentävät kuvan laatua. Kun valitaan tarpeeksi laadukas suodin, ei kuvan laadun heikkenemisestä tarvitse olla huolissaan. Objektiivista löytyvän ⌀-symbolin perästä löytyvä luku kertoo, minkä kokoinen filtteri tulee hankkia mihinkin objektiiviin.
Tutustu eri suodinvaihtoehtoihin
Ammattikuvaajien on välttämätöntä käyttää suotimia, joissa on erittäin vähän värisävyjä jotka vaikuttavat kuviin, toisin sanoen niiden on oltava todella neutraaleja, tämä on erityisen tärkeää harmaa- ja liukusuotimille. Korkealaatuiset NiSin harmaa- ja liukusuotimet ovat ehdottoman neutraaleja, eivätkä taita mihinkään värisävyyn.
LED -valaisimet
Valaisu on luonnollisesti olennainen osa valokuvausta. Vallitseva valo voi usein muodostaa haasteita kauniin kuvan tuottamiseen, etenkin jos tilassa on useita erilaisia valonlähteitä. Kevyillä ja helppokäyttöisillä LED-valoilla voit luoda kuviisi juuri haluamasi valaisun ja voit hallinnoida kuvaustilannetta täysin.
![]() |
NanLite Forza 60B Bi-color NanLite Forza 60B Bi-color on pieni ja siirrettävä studiovalo merkittävällä valoteholla kokoonsa nähden. Se pakkautuu helposti mukaan kameralaukkuun tai reppuun.
|
Mikrofonit
Valokuvien lisäksi moni kuvaaja haluaa nykyään kuvata myös videoita. Laadukas ääni on yhtä tärkeä kuin hyvin kuvattu videokin, tätä varten on olennaista hankkia erillinen mikrofoni. Kameroiden sisäänrakennetut mikrofonit eivät pysty kovin laadukasta ääntä taltioimaan, joten erillinen tarkoitukseen soveltuva mikrofoni on usein tarpeen.
Saramonic UwMic9 RX9+TX9 -langaton mikrofonijärjestelmä |
![]() |
Gimbalit
Gimbaali on kameranvakain, jota käytetään etenkin videokuvaamisessa. Jos esimerkiksi kävelet, juokset tai vaikkapa ajat polkupyörällä, kaikki tärähdykset ja käsien liikkeet tallentuvat videokuvaan. Gimbaali poistaa nämä tärähdykset ja liikkeet kuvasta.
![]() |
FeiyuTech AK4500 -gimbal |