Liikkeestä mielenkiintoa juomakuviin
Juomien valokuvaamisessa on erityisen kiinnostavaa mahdollisuus pysäyttää hetkiä, joita silmät eivät ehdi havaita. Yksinkertaisestikin stailattu vesilasi voi muuttua upean näyttäväksi valokuvaksi, kun vangitsemme kuvaan nesteen kaatamisen, roiskeet tai vaikkapa jääpalan pudottamisen liikkeen. Parhaimmillaan neste muodostaa veistosmaisia muotoja kuvaan.
Täyskennoinen kamera antaa vapautta liikkeen pysäyttämiseen, koska tällöin pystymme käyttämään suurempia ISO-arvoja ilman, että kuvaan tulee liikaa kohinaa. Voimme saada siis liikkeen pysäytettyä kauniisti myös hieman hämärässä valaistuksessa. Optimaalisinta on toki, jos pystymme käyttämään ISO-arvoa 100, jolloin kuvassa ei ole lainkaan kohinaa. Esimerkkikuvat on valokuvattu täyskennoisella Nikon D850 -kameralla ja Sigma 50mm F1.4 Art -objektiivilla.
Jotta liike saadaan pysäytettyä valokuvaan, saatamme joutua kuvaamaan hieman alivalottuneita kuvia. Kuvankäsittelyssä on kuitenkin helppo lisätä kuvan valoisuutta ja saada kaikki yksityiskohdat esiin erityisesti, jos käytössä on ollut täyskennoinen kamera.
Kokeile erilaisia valon suuntia juomien kuvaamisessa. Esimerkkikuvat on kuvattu luonnonvalossa ikkunan vieressä. Saat esimerkiksi vesipisarat näyttämään erilaisilta riippuen siitä tuleeko valo juomalasin sivulta vai takaa. Varmista, että esimerkiksi valoa heijastavien vesipisaroiden tausta on tumma, jolloin kuvassa on riittävästi kontrastia ja pisarat erottuvat hyvin.
Varmista, että kuvissa käytettävät lasit ovat mahdollisimman puhtaita, koska kamera erottaa lopullisesta kuvasta enemmän yksityiskohtia kuin silmämme erottavat kuvaushetkellä. Lasissa olevien tahrojen poistaminen kuvankäsittelyssä voi olla haastavaa jälkikäteen erilaisten
heijastusten takia.
Valitse tarkkaan kuvassa käytettävät astiat. Vanhantavaran liikkeistä voi löytyä esimerkiksi kauniita teepannuja. Kultareunus kirkkaissa juomalaseissa tuo juhlavuutta valokuvaan. Käytä juomakuvien taustana ja alustana esimerkiksi marmoria tai struktuurimaalilla maalattuja levyjä. Kauniita juomakuvia saa stailattua myös puutarhassa. Rakenna aamukahvikattaus esimerkiksi ruusupensaan eteen. Voit hyödyntää kuvan stailauksessa juoman raaka-aineita, jolloin katsoja saa paremman käsityksen siitä, miltä juoma maistuu.
Valitse kuvan tarkennuskohta tarkkaan. Jos käytät manuaalitarkennusta, aseta tarkennus
esimerkiksi juomalasin keskikohtaan ja kohdista kaato tähän tarkennuspisteeseen. Voit valita
tarkennuskohdaksi myös esimerkiksi kannun nokan. Tämä voi olla hieman haastavampaa, jos
käytät omia käsiäsi kuvassa ja jos kaukolaukaisinta ei ole käytössä. Esimerkkikuvat on kuvattu
kiinnittämällä kamera Manfrotto 290 Dual -jalustaan ja hyödyntämällä kameran ajastinta. Voit
käyttää kameran sarjakuvausominaisuutta, jotta saat tallennettua useita vaiheita juoman liikkeistä.
Käden asento, suunta ja etäisyys kamerasta vaikuttavat paljon kuvan tunnelmaan. Kokeile erilaisia vaihtoehtoja käsien asennosta, jolloin käsien käyttäminen kuvassa alkaa harjaantua. Kokeile kaataa nestettä eri korkeuksilta ja erilaisella vauhdilla. Kun kaadat juomaa hitaasti korkealta, voit saada kuvaan vangittua helminauhan pieniä pisaroita. Mitä korkeammalta pudotat jääpalan juomaan, sitä näyttävämmät roiskeet saadaan aikaiseksi.
Juomakuvien kuvaamisessa oikeanlaisen liikkeen ja ajoituksen harjoittelu on tärkeää. Kannattaa
kuvata paljon, jotta kaadon vaiheen ja tarkennuskohdan valitsemiseen syntyy rutiinia. Saman
tilanteen kuvaamiseen on hyvä varata useampi vastaava juoma valmiiksi, jotta kuvausta on helppo jatkaa myös silloin, kun iso osa juomasta on roiskunut pois. Pidä siivousvälineet lähettyvillä, jotta pääset nopeasti kuvaamaan useita versioita kyseisestä juomasta.
Juomakuvien kuvaaminen on ruokakuvauksessa erityisen luovaa nesteen muodostamien
kiinnostavien muotojen ansiosta. Kokeile rohkeasti erilaisia ideoita. Kasta suklaahippukeksi
maitolasiin ja valokuvaa keksistä putoavat pisarat. Voit kuvata kondensoidusta maidosta
muodostuvan kierteen liikuttamalla lusikkaa ympyrämäisesti lasin yläpuolella. Juomakuvaksella
saa upeaa lisämaustetta jopa eläinkuvaan tai henkilökuvaan.
Kuvat ja teksti: Emma Ivane