Kehittyvän valokuvaajan mindset
Valokuvaus on parhaimmillaan todella palkitsevaa luovaa toimintaa, jossa voimme toteuttaa taiteellisia visioitamme. Parhaat otokset syntyvät usein syvän keskittymisen tilassa eli flow-tilassa. Tällöin valokuva syntyy kuin itsestään. Lopputulosta saattaa myöhemmin tarkastella hämmästellen. Keskittymisen taso voi olla niin syvä, että emme välttämättä muista tilannetta täysin jälkeenpäin. Flow-tila on olennaista valokuvaamisesta nauttimisessa. Jos nautimme siitä, mitä teemme, oppimiskapasitteettimme on poikkeuksellisen suuri ja voimme sisäistää uskomattoman nopeasti suurenkin määrän tietoa.
Miten voit tukea flow-tilan muodostumista? Pohdi, mitkä asiat inspiroivat sinua eniten. Suosittuja kuvausaiheita ovat esimerkiksi ruoka, eläimet, rakennukset, ihmiset tai luonto. On tärkeää, että työskentelet miellyttävässä ympäristössä inspiroivan aiheen parissa.
Kuvaa valokuvia, joita kuvaisit, vaikka kukaan muu ei koskaan näkisi niitä. Sosiaalisen median aikana tulee helposti ajateltua valokuvia julkaisun näkökulmasta. Kaikkein vaikuttavimmat kuvat syntyvät kuitenkin usein syvemmästä luovasta prosessista, jossa emme ajattele, mitä muut ajattelisivat teoksesta. Kun peilaamme luovaa työtä ainoastaan oman innostuksen ja intohimon kautta, pääsemme syvälle käsiksi taitoihimme. Tällä tavalla syntyneet kuvat tulevat todennäköisesti olemaan juuri niitä, jotka puhuttelevat myös mahdollista yleisöä kaikkein eniten.
Käy ulkona kävelyllä. Tasainen liike saa fysiologisesti aivomme tuottamaan uusia ideoita ja jopa innovaatioita. Innovaatio tarkoittaa yksinkertaisimmillaan kahden jo olemassaolevan asian yhdistämistä uudella tavalla. Tarinallisen valokuvan innovaatio voi olla esimerkiksi kissojen ja kakkujen yhdistäminen kuvissa. Niin teknisten kuin taiteellisten innovaatioiden syntymistä aivoissa on tutkittu paljon. Uudet ideat nousevat esille usein tilanteessa, jossa hetkeksi päästämme irti ongelman ratkaisemisesta ja teemme jotain muuta rentouttavaa.
Tutki muiden valokuvaajien töitä ja etsi inspiroivimpia tilejä esimerkiksi instagramista. Tarkastele kuvien sommitelmaa, värisävyjä, kuvankäsittelyä, valoa ja teemoja mahdollisimman tarkasti. Opit tällä tavoin lukemaan muiden valokuvaajien taiteellista tyyliä. Hae inspiraatiota myös valokuvauksen ulkopuolelta. Esimerkiksi elokuvat, kuvataide, musiikki ja livekeikat voivat olla erinomaisia inspiraationlähteitä. Pysähdy kysymään itseltäsi, mitkä yksityiskohdat erityisesti inspiroivat kyseisessä teoksessa. Valokuvan taika syntyy yksityiskohtien kokonaisuudesta.
Opi tuntemaan, mistä tyylistä itse pidät.
Pohdi esimerkiksi seuraavia teemoja ja mihin suuntaan huomaat kallistuvasi:
Klassinen / Moderni
Värikäs / Väritön
Iloinen / Melankolinen
Valoisa / Tumma
Urbaani / Ruraali
Juhlava / Arkinen
Sisätilat / Ulkotilat
Viileä / Lämmin
Spontaani / Suunniteltu
Kotona / Matkalla
Osa taiteellista prosessia on myös epäonnistuminen. Kun niin sanotun epäonnistumisen näkee puhtaasti mahdollisuutena oppia, innostus kuvaamiseen ei pääse hiipumaan. Ajattele joka kerta “mitä voin oppia tästä?”. Toistuva epäonnistuminen on tärkeä oppimisen väline, joka johtaa lopulta tehokkaaseen osaamisen kehittymiseen. Epäonnistumista ei itseasiassa ole lainkaan olemassa. Kyse on ainoastaan siitä, että saamme tietoa, mikä asia toimii ja mikä ei. Tätä ajattelua voi soveltaa kaikkeen elämässä. Samalla ajattelussamme vapautuu tilaa luovuudelle.
Meditoi, eli istu paikallasi ja havainnoi ajatuksiasi. Ota paperia ja kynä eteesi. Laita silmät kiinni ja hengitä muutaman kerran syvään erittäin hitaasti. Visioi itsesi huippuvalokuvaajana. Mitä, missä ja miten valokuvaisit silloin? Kirjoita ylös mieleesi nousevat ajatukset ja ideat. Tämä visiointiharjoitus laajentaa ajattelun perspektiiviä, jolloin alamme havaita uusia upeita ideoita ja mahdollisuuksia. Jos toistat tätä harjoitusta säännöllisesti, huomaat todennäköisesti jossain vaiheessa luomasi vision olevan täyttä totta. Inspiroivan vision luominen alkaa ohjata alitajuntaista päätöksentekoa pitkällä aikavälillä kuin automaattisesti kohti mielikuvaasi.
Ala luoda itsellesi hyvän valokuvaajan identiteettiä ajatellen “Miksi olen niin hyvä valokuvaaja?”. Mielesi alkaa automaattisesti etsiä vastauksia tähän kysymykseen, jolloin omat vahvuutesi alkavat kirkastua ja motivoidut oppimaan lisää.
Opettele käyttämään kamerasi ominaisuuksia pikkuhiljaa. Pääset askel askeleelta eteenpäin valokuvaajana, kun opettelet säännöllisin väliajoin uusia tapoja käyttää kameraasi. Tutki ottamiasi valokuvia tarkasti tietokoneelta, jolloin näet kaikki yksityiskohdat. Kokeile rohkeasti erilaisia tapoja käsitellä valokuvat esimerkiksi Lightroomissa. Kuvankäsittely voi tehdä parhaimmillaan hyvästä valokuvasta loistavan. Tutustu erilaisiin kameroihin ja objektiiveihin, jotta opit valitsemaan oikeat välineet unelmiesi valokuvien toteuttamiseksi.
Pyri tarttumaan inspiraatioon heti, kun se iskee. Näin pääset yhä useammin flow-tilaan luovassa prosessissa. Aikaikkuna aivoissa inspiraation optimaaliseen hyödyntämiseen on noin 5 sekuntia. Tartu heti toimeen ja voit hämmästyä jälkikäteen inspiraation tuottamista lopputuloksista.
Valokuvaa paljon. Tyyli harjaantuu jokaisella kuvauskerralla. Meillä jokaisella on hämmästyttävä luomiskapasiteetti, jonka voimme muutamalla yksinkertaisella tekniikalla ottaa vielä tehokkaammin käyttöön.
Vain taivas on rajana!
Kuvat ja teksti: Emma Ivane