Saa valokuvasi syttymään!
Tulen valokuvaaminen on todella hauskaa ja palkitsevaa, koska lopputulos on aina yllätys! Kamera saa tallennettua liekin liikkeestä ja savun muodosta hetkiä, joita silmä ei pysty havaitsemaan. Muutamalla tekniikalla saat vangitsevia kuvia kynttilöistä ja muista pienistä tulenlähteistä.
Jos haluat saada savun erottumaan hienosti kuvasta, on tärkeää, että kuvan tausta on
mahdollisimman tumma. Esimerkkikuvissa on käytetty taustana struktuurimaalilla maalattua
mattapintaista kovaa pahvilevyä sekä ikkunan vieressä kuvattaessa huoneeseen taustalle
syntyvää varjoa. Helpointa on kuvata aivan ikkunan vieressä niin, että ikkunan valo tulee
kuvattavien kohteiden sivusuunnasta. Tämä tuo esille savun kolmiuloitteisuuden ja muodon.
Kynttiläkuvasta saa erityisen kiinnostavan ja tarinallisen yhdistämällä kuvaan muutakin liikettä tulen ja savun lisäksi. Voit kokeilla ottaa kuvia eri vaiheista kynttilän sytyttämistä, jolloin myös kädet näkyvät kuvassa. Hieman suuremmat tulitikut toimivat valokuvauksessa parhaiten, koska ne palavat pidempään ja antavat näin enemmän pelivaraa kuvan ajoitukselle. Suurempi tulitikku erottuu myös selkeämmin kuvasta ja tuottaa suuremman liekin, sekä enemmän savua.
Täydellisen savumuodostuman tallentamiseen voidaan tarvita useita kuvauskertoja, jotta ajoitus osuu aivan kohdilleen. Totuttele käyttämään kameran ajastinta, jotta saat esimerkiksi sammutettua kynttilän juuri oikealla hetkellä. Kameran sarjakuvauksella saat jokaisen vaiheen tehokkaasti talteen. Kamera on hyvä olla jalustassa kiinni kuvauksen aikana ellei kuvauksessa ole kahta henkilöä paikalla, jolloin toinen voi sytyttää ja sammuttaa kynttilää ja toinen kuvata. Esimerkkikuvista kynttiläkuvat on kuvattu täysikennoisella Nikon D850 kameralla, sekä Sigman 50mm F1.4 Art linssillä. Sädetikkukuva on kuvattu croppi kennoisella Canon EOS 70D kameralla ja Sigma 30mm F1.4 objektiivilla.
Kynttilästä saa näyttävämmän savupilven, kun sytytät langan sen alaosasta. Näin kynttilä palaa isommalla liekillä. Voit puhaltaa liekkiä kevyesti, jolloin siihen syntyy mielenkiintoisia muotoja. Jos haluat todella selkeän savupilven kynttilän ympärille, sytytä tulitikku jo palavassa kynttilässä, jolloin liekki leimahtaa ja muodostaa paljon savua. Kun kuva osuu juuri leimahduksen hetkeen, saadaan talteen mitä mielenkiintoisempia savukuvioita.
Vinkit tulikuvien käsittelyyn
Kun käsittelet valmista valokuvaa, tulen osalta on muutama perusasia, jotka kannattaa muistaa.
Liekin valon värisävy on lämmin, joten kuvaan tulee usein liian voimakkaita oranssin ja punaisen
sävyjä. Näiden lämpimien sävyjen saturaatiota kannattaa reippaasti vähentää kuvankäsittelyohjelmassa. Jos haluat savun erottumaan entistä selkeämmin on hyvä testata
kuvankäsittelyohjelmassa, miten kohokohtien ja valkoisen sävyn säätäminen vaikuttaa savun
erottuvuuteen. Vaikka yleensä pyrimme siihen, että valokuvassa ei ole täysin valkoisia, eli niin
sanotusti puhki palaneita alueita, sallittakoon se tulta kuvattaessa. Usein liekin keskiosa palaa
hieman puhki sen kustannuksella, että savu saadaan helposti erottumaan kuvasta. Tällöin kuvasta ei välttämättä tarvitse erikseen käsitellä eri alueita. Kaikki esimerkkikuvat on tehty ilman erillisten alueiden kuvankäsittelyä.
Kokeile valokuvata myös sädetikkuja, jotka muodostavat upeita valosäikeitä kuvaan!
Ja ennen kaikkea muista aina paloturvallisuus tulta kuvattaessa.
Hauskoja valokuvaushetkiä!
Kuvat ja teksti: Emma Ivane