Rajala - Kuvaajien takana vuodesta 1919
Rajalan juhlavuosi on täällä. 100-vuotias Rajala on kulkenut pitkän matkan, muuttanut muotoaan aikojen saatossa ja kuitenkin pysynyt arvoilleen uskollisena. Mitä kaikkea Rajalan pitkään historiaan on sisältynyt?
RAJALAN TARINA alkaa vuonna 1919, kun järjestelmäkamerat ja digitaalisuus olivat vielä kaukaista utopiaa.
Suomen Turussa innokas kauppamies Oskari Rajala etsii tapoja tienata elantonsa. Selvää suuntaa ei heti ole, vaan alussa on yritettävä kaikenlaista. Tekniikka ja valokuvaus kiinnostavat, joten yritteliäs Oskari alkaa kierrellä sivuvaunullisella moottoripyörällään kuvaamassa luokkakuvia ja maaseutujen kirkkoja. Kirkkokuvista valmistetaan postikortteja myyntiin. Rajalan palvelut herättävät kiinnostusta ja uteliaisuutta. Osansa on varmaan myös menevällä moottoripelillä.
20-luvulle tultaessa toiminta laajenee kameroiden ja radioiden valmistamiseen. Kameroita valmistetaan OR eli Oskari Rajala- ja Suomen Kameratehdas -merkkien alla. Kuvaamoa, kameratarvikkeiden myyntiä ja valmistusta pyöritetään samassa pihapiirissä Turussa osoitteessa Linnankatu 29.
Muutama vuosikymmen myöhemmin Suomen ylle nousee tumma varjo. Syttynyt sota vaikeuttaa tuontia ja laitevalmistusta. OR-kameroissa käytettäviä Meniscus-objektiiveja ei sodan vuoksi saada Suomeen, ja lopulta Suomen Kameratehdas tuhoutuu ilmapommituksissa. Tuhojen seurauksena OR ja SKT -kameroiden sekä radioiden valmistus jää historiaan, mutta valokuvausliike jatkaa toimintaansa ja selviytyy sotavuosien yli.
50- ja 60 -luvuilla on sukupolvenvaihdoksen aika, kun Oskari Rajala kuolee vuonna 1957. Oskarin tytär Hilkka Helminen on ottanut liiketoiminnan hoitoonsa jo muutama vuosi aikaisemmin. Hilkka panostaa voimakkaasti myymälöiden kehittämiseen ja Rajalan maine erinomaista palvelua tarjoavana liikkeenä kiirii myös Turun ulkopuolelle. Valokuvaus yleistyi nopeasti, ja kameroita alkaa olla joka kodissa.
60-luvulla toimitusjohtajaksi tulee Hilkan poika Jarmo Helminen. Hän on käynyt vanhempiensa rohkaisemana hakemassa koulutuksen alalle Saksassa Agfan tehtailla ja Ruotsissa Colorteknik-laboratoriossa. Samoihin aikoihin perustetaan tytäryhtiö Color Kolmio Oy, joka toimii valokuvalaboratoriona.
70-luvulla Rajala alkaa maahantuoda valokuvausalan laitteita ja tarvikkeita. Tytäryhtiöt Valokuvaustukku Foka Oy ja Suomen Koulukuvaus Oy perustetaan. Rajala aloittaa myös käytettyjen kameroiden myynnin. 80- ja 90-luvuilla Rajala avaa lamasta huolimatta useita uusia myymälöitä ja tulee tunnetuksi räväkästä markkinoinnista.
Perheyrityksessä on aina oltu ennakkoluulottoman kiinnostuneita uusista tekniikoista ja asioista. Rajalan verkkokauppa näkee päivänvalon vuonna 1996, yhtenä ensimmäisistä toimijoista Suomessa. Kukaan osaa tuskin vielä kuvitella, millainen merkitys sillä on tänä päivänä.
Digitaalisen valokuvauksen murros alkaa samaan aikaan edetä. Ensimmäiset digikamerat tulevat kuluttajien saataville ja kuvien kehittäminen sekä printtaaminen mullistuvat. Viimeistään 2000-luvulla valokuvaamisen määrä räjähtää, kun edulliset digikamerat tulevat kaikkien saataville. Kuluttajat ostavat yhä laadukkaampia kameroita omaan käyttöönsä.
Kuvien kehittäminen siirtyy paperitulosteista mukeihin, sisustustauluihin, paitoihin – digin myötä kuvia voidaan painaa lähes millaiselle pinnalle tahansa. Verkkokaupan rooli alkaa kasvaa yhä enemmän. Vuonna 2008 myymäläverkosto laajenee myös Ruotsiin, kun Tukholman liike avautuu.
2010-luvulla kuvan valta voimistuu entisestään. Valokuvia otetaan päivässä enemmän kuin koko valokuvauksen historian aikana yhteensä. Kuvaaminen on tullut osaksi ihmisten työtä, vapaa-aikaa ja identiteettiä. Kuviin ja kuvaamiseen on enemmän mahdollisuuksia kuin Oskari Rajala olisi 100 vuotta sitten osannut edes kuvitella.
Tänä päivänä Rajala Pro Shop on kuvaajien erikoisliike, joka tarjoaa kaiken kuvaamiseen liittyvän aina kameroista ja tarvikkeista tietoon, koulutukseen ja kuvausmatkoihin saakka. Yhä tänä päivänä toimintaamme ohjaa Oskari Rajalan ja hänen tyttärensä Hilkka Rajalan periaate tinkimättömästä ja kokonaisvaltaisesta palvelemisesta.
Siksi olemme seisseet kuvaajien takana jo 100 vuoden ajan.