“Suurin etu on telelinssimme, sillä olemme siinä todella kompakteja koossa. Kuvanlaadussa tärkeää on prosessorin, linssin ja sensorin lisäksi myös kuvanvakain. Se toimii meillä todella hyvin ja sitä kehitämme edelleen tulevaisuudessa” Claudia Baehr sanoo.
Plate on samaa mieltä kuin monet muutkin laitevalmistajat: suurin trendi tällä hetkellä on selvästi peilittömät kamerat. Olympus onkin keskittynyt peilittömiin jo 10 vuotta.
“Rajoittava tekijä kamerassa on nimenomaan peili, se vaikuttaa muun muassa nopeuteen”, Baehr lisää.
Baehr kertoo kolme tärkeintä syytä, miksi uudistettu Olympus OM-D E-M1 Mark II -järjestelmäkamera on tällä hetkellä ykköshankinta:
“Se on kevyt ja pieni sekä tietylle kohderyhmälle tehty. Siinä on telelinssi, joka ei ole painava, mutta silti laadukas. Myös kuvanvakain telelinssissä on loistava, jolloin voit kuvata käsivaralta. Pro capture-toiminto ottaa kuvan esimerkiksi lentävästä linnusta jo ennen kuin painat laukaisinta, ja Live Time sekä Live Composite - moodeilla saat säädettyä pitkän valotusajan juuri kuten itse haluat. Näet kuvan kehityksen, jotta voit pysäyttää valotuksen, kun se miellyttää sinua. “
Tutustu uudistettuun Olympus OM-D E-M1 Mark II -järjestelmäkameraan.
LUE LISÄÄ ››