Pete Voutilaisen ja Nadi Hammoudan yhteisnäyttely paljastaa kuvaajakaveruksista uusia puolia
Bodyscaping-kuvista tunnettu Pete Voutilainen sekä mallien ja artistien kuvista – myös alastonkuvista – tunnettu Nadi Hammouda järjestävät yhdessä näyttelyn Postitalolla. Näyttely paljastaa molemmista kuvaajista uusia puolia. Tällä kertaa aihetta ei ammenneta ihmisvartalosta aivan totutulla tavalla, vaan Voutilaisen kuvien keskiössä on katse. Sen sijaan Hammoudan kuvissa ei nähdä ihmisiä laisinkaan.
”Olemme tehneet Nadin kanssa paljon duunia yhdessä, mutta eka kertaa meillä on yhteisnäyttely, ja vaikkakin kummallakin on kuvissaan oma tematiikkansa, on kauhean kivaa pitää viimein näyttely yhdessä”, Voutilainen sanoo.
Voutilaisen kuvissa usein pääosassa on ollut ihminen ja muoto, mutta nyt enemmänkin ihminen ja katse. ”Tällä kertaa kuvissa ei ole niin paljon rajua gorea ja nudea”, Voutilainen sanoo.
Mukana on myös keikkakuvia, joista yhdessä esiintyy valokuvaaja Meeri Koutaniemi ihan toisessa roolissa – lavalla. Keikkakuvat Voutilainen kuvaa pääsääntöisesti Leican SL- ja Q-kameroilla, ja tällä kertaa myös kaikki studiokuvat ovat Leicalla tuotettuja. Pääsääntöisesti hän on tottunut kuvaamaan keskikoon kameroilla studiossa, koska rakastaa keskikoon kuvaa ja sen piirtoa.
Sen lisäksi kuvista löytyy kukas muu kuin kuvaajaystävä Hammouda. Vaikka kuvamateriaali ei olekaan Voutilaisen tuotannon rajuimmasta päästä, näyttelyssä on esillä myös eräs fetissikuva, joka oli ollut suunnitelmissa pari vuotta, mutta toteutui vasta nyt oikean ihmisen löydyttyä malliksi.
”Mallin pitää tuntea olonsa mukavaksi ja nauttia kuvaustilanteesta, sillä se myös välittyy katseesta.”
Kuva: Hannu Hietarinne
Voutilaiselle visuaalinen näkemys on ilmaisumuotoa tärkeämpi
Pete Voutilainen on myös tatuoija, ja hän suhtautuukin visuaalisuuteen yhtenä kokonaisuutena, erittelemättä sen muotoja toisistaan. ”Ei ole väliä, onko kyseessä tatuointi, maalaus vai valokuva, kaikki on visuaalista näkemystä, joka voi olla seinällä tai ihmisen iholla tai vaikka musavideolla, joita myös teen. 20 vuotta mukana kulkenut tatuoiminen tuo tietenkin paljon aineksia visuaaliseen ilmaisuuni.”
Visuaalisuus ja valokuvaus ovat kiinnostaneet Voutilaista aina, mutta ei niinkään siihen liittyvä puritanismi vaan rajojen venyttäminen. ”Etenkin kun puhutaan luovuudesta, tekemistä ei kannata rajoittaa tiukasti. Kaikista tärkeintä on, että on hauskaa. Valokuvauksessa sen lisäksi yhtä tärkeää on se, kenen kanssa kuvaa. Yleensä olen vähän nihkeä siitä, kenen kanssa kuvaan. Yleensä en kuvaa tuntemattomia, vaan tärkeää on tietää, millainen ihminen kuvattava on. Kaikki perustuu sataprosenttiseen luottamukseen ja ihmisen kohtaamiseen. Vapaa-aikaa ei juurikaan ole, ja siksi on todella iso merkitys sillä, että viihdyn niiden ihmisten seurassa, keiden kanssa työssä vietän aikani.”
Voutilaisen teokset on tulostettu erilaisille pinnoille – lasille, alumiinille ja akustolevylle – eikä yhtään kuvaa ole printattu paperille, mikä tuo kuviin oman tunnelmansa.
”Mietin jo kuvaustilanteessa, mitkä tulostan esimerkiksi alumiinille. Minua kiehtoo päästä perinteisestä paperista pois. Esimerkiksi akustiikkalevy on karkea, lämmin ja orgaaninen lasiin ja alumiiniin verrattuna ja luo ihan oman tunnelmansa.”
Kuva: Hannu Hietarinne
Hammouda vaihtoi ihmisvartalot kuviin Berliinistä
Nadi Hammouda on monet kerrat kuullut, että hänet liitetään valokuvaajana aina vain naisiin ja alastomuuteen.
”Vaikka eihän alastomuus taiteessa mikään ihme juttu ole, sitähän on esiintynyt jo antiikin ajoista veistos- ja maalaustaiteessa. Kaikkeen kyllästyy, myös siihen, että mielletään vain alastonkuvaajaksi. Kyllä kerroksia pitää olla. Siinä mielessä nämä kuvat ovat keskisormen nosto sille oletukselle, millainen kuvaaja olen. Kuvissa ei ole yhtään ihmistä. Muoto, viiva, valo ja varjo ovat valokuvauksessa aina, ja hyvä kuvaaja voi kuvata mitä haluaa.”
Kahdeksan vuotta kuvannut Hammouda pitää itseään vielä alussa olevana kuvaajana, ja hänen ensimmäinen näyttelynsä oli esillä helmikuussa Helsingissä. Onnistunut näyttely loi yllättävän suuret paineet kuvaajalle, joka lähti toiseen kotiinsa Berliiniin puolisonsa kanssa. Vaikka elämä Berliinissä maistui, taiteen luominen sekä historiallisen kaupungin synnyttämä paine toivat esiin raskaan kauden, jonka mielentilassa näyttelyn kuvat on otettu. Lopulta synkän masennuskauden tuottama lopputulos onkin eheä kokonaisuus.
”Tämä on eka kokonaisuus, johon olen tyytyväinen koko elämässäni, yhtenäisyys ja linja ovat selkeät. Tämä on myös eka näyttely, jonka olen tulostanut paperille. Kuvat ovat paperilla makeita ja vaikuttavia. Pidin siitä, miten Leica piirtää rehellisen maisemakuvan.”
Kuvat alkoivat löytää näyttelyssä paikkansa, kun Hammouda pystyi perustelemaan itselleen, miksi minkäkin kuvan valitsi.
”Jos sulla on vastaus, miksi otat jonkun kuvan, sille on paikkansa. Luovan ihmisen pitää osata purkaa sanamuotoon, miltä kuva tuntuu. Muuten se on tekotaiteellista.”
Leican vierelle Hammouda on löytänyt uuden, kevyemmän innostavan kuvausmuodon: Iphonegraphy. Edulliset kännykkäkameralinssit ovat tuoneet kuvaamiseen iloa muun muassa makrokuvien muodossa. ”Näkemys muuttuu, kun menee syvään päähän, tulee ikää ja elämänkokemusta ja asiat alkavat oieta. Valokuvaukseen välittyy myös se, että simppelimmät, pienet asiat tekevät tyytyväiseksi.”
Kuva: Hannu Hietarinne
Kahden erilaisen kuvaajan välinen dynamiikka
Myös Hammouda on erityisen kiitollinen siitä, että yhteisnäyttely järjestyi juuri Voutilaisen kanssa, sillä he ovat jakaneet keskenään niin studion ja valokuvauksen kuin elämän merkittäviä asioita vuodesta 2012. ”Luja ystävyys ja veljeys, mikä meillä on – se on jotain ihmeellistä. Taide, elämä, haaveet, rakkaus – kaikesta puhutaan. Ollaan tehty 12-tuntisia työpäiviä, nukuttu toisen sohvalla ja seuraavana päivänä jatkettu töitä siitä, mihin jäätiin. Tehty musavideoita ja kuvauksia. Tämä on meille tärkeä pykälä, sillä ollaan tehty töitä helvetisti yhdessä.”
Hammouda uskoo, että voimakkaiden persoonien toimiva dynamiikka on se elementti, joka vangitsee ihmisen kuvaan. ”Vaikka tehdään muuten erilaista, täysin omalla näkemyksellä, yhteistä meille on ihmisten kohtaaminen, ja se mahdollistaa kuvat.”
Kuvaajakaveruksista on sanottu, että kun Voutilainen kuvaa, hän sammuttaa valot ja näyttää synkän puolen, kun taas Hammouda laittaa valot päälle ja ilmaisee voimalliset asiat kauneuden kautta.