Nikon ja Canon julkaisivat pitkään odotetut peilittömät pro-tason järjestelmäkameransa
Peilittömien järjestelmäkameroiden suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja ammattilaistason järjestelmäkameroiden isoilta merkeiltä Canonilta ja Nikonilta on odotettu vastinetta markkinoille jo jonkin aikaa. Nyt järjestelmäkameroiden jätit ovat vastanneet kysyntään. Markkinoille on tullut molemmilta merkeiltä ensimmäiset täyden koon kennolla varustetut peilittömät järjestelmäkamerat: Nikonilta Nikon Z6- ja Nikon Z7 -järjestelmäkamerat ja Canonilta Canon EOS R -järjestelmäkamera. Millainen ensituntuma kameroista saatiin Rajalan testissä?
Canon EOS R -järjestelmäkamera
Kyseessä on Canonin ensimmäinen täyskennoinen peilitön järjestelmäkamera, jota Canon on työstänyt ja kehittänyt neljä vuotta. Canon julkaisi EOS-järjestelmänsä vuonna 1987, ja tästä uudesta järjestelmästä odotetaan edeltäjänsä rinnalle yhtä pitkäikäistä ja varteenotettavaa lisäystä.
Kyseessä ei ole kooltaan pienin peilitön kamera, joten pientä kokoa etsivän kannattaa ehkä kallistua muihin vaihtoehtoihin. Täysikennoisissa peilittömissä kovimmat myyntivaltit ovat nopeus ja tämän kameran kohdalla tarkennuspisteiden määrä, sekä suorituskyky myös hämärissä olosuhteissa.
Nopea asetusten säätö
Canoneihin tottuneen käteen uusi peilitön sopii hyvin ja tuntuma on tuttu. Myös valikot ovat hyvin pitkälle tuttuja entuudestaan, joten uuteen peilittömään maailmaan siirtyminen lienee varsin vaivatonta aiemmin Canonilla kuvanneille. Objektiivista tai adapterista löytyvä säätörulla sekä uusi kosketukseen perustuva säädin lisäävät käyttömukavuutta ja kameran asetusten säätö sujuu nopeasti.
On vaikea keksiä käyttöä, johon tämä kamera ei sopisi. Toki kovimman luokan ammattikamerat painivat omassa sarjassaan – mutta tällä saa vaivattomasti aikaan kaunista stilliä ja videota, ja kamera on mukava lisä monenlaiseen kuvaamiseen. Videokuvaajat jäävät ehkä kaipaamaan muutamia ominaisuuksia. 4K-videot croppautuvat, joten laajempien kuvakulmien aikaansaaminen on hieman hankalampaa.
Jopa 5 655 tarkennuspistettä ja yhteensopivuus muiden Canon-linssien kanssa
EOS R on tehty nimenomaan aiempien EOS-kameroiden rinnalle, joten sen ei ole tarkoitus korvata tai syrjäyttää aiempia EOS-malleja. Adapterilla saa käyttöön laajan valikoiman jo olemassa olevia Canon-objektiiveja. Myös tähän kameraan sopivia lisävarusteita löytyy Canonin ja monen Canon-kuvaajan kameralaukusta jo entuudestaan. Kyseessä onkin lisäys jo olemassa olevaan kalustoon, ei sen syrjäytys.
Kameran mukana tulee adapteri, jonka avulla voit käyttää lähes kaikkia Canon EF- ja EF-S- objektiiveja tämän rungon kanssa, joten valikoimaa on runsaasti. Canonin peilittömän ja Nikonin uusien peilittömien järjestelmäkameroiden suurin ero on tarkennuspisteiden määrä: uudessa EOS R:ssä on 5 655 tarkennuspistettä Nikonin 493 tarkennuspisteeseen verrattuna.
Kenelle Canon EOS R sopii?
Canonin uusi peilitön järjestelmäkamera sopii vakaville harrastajille, niin semipro- kuin pro-kuvaajille, jotka varmasti löytävät kameralle omaan käyttöönsä sopivat kohteet.
Tekniset tiedot
- 30,3 megapikselin Dual Pixel CMOS -kenno sekä hurjat 5 565 AF-tarkennuspistettä. DIGIC 8 -prosessori takaa tehokkaan suorituskyvyn niin video- kuin still-kuvauksessakin.
- Huippuluokan automaattitarkennus, sarjakuvaus jopa 8 kuvan sekuntinopeudella ja 4K-videotallennus takaavat, että pystyt tallentamaan nopeatkin tilanteet.
- 3,69 miljoonan pisteen elektroninen etsin, jonka ansiosta kuvaaminen onnistuu hyvin kirkkaassakin päivänvalossa. 3.2":n kääntyvä kosketusnäyttö.
- Pöly- ja roiskesuojattu
WiFi- ja Bluetooth-yhteys tiedostojen nopeaan siirtoon sekä kameran etäohjaus älylaitteella.
Nikon Z7 ja Nikon Z6
Ensituntuma Nikonin Z-sarjan järjestelmäkameroihin on miellyttävä, ja Nikonin järjestelmäkameroihin tottuneen kuvaajan käteen ote on todella hyvä. Kamera tuntuu sopivan kokoiselta, se ei ole liian iso eikä liian pieni. Integroitu akku ei myöskään tee kameran kahvasta turhan pientä, vaan isompikin käsi saa kamerasta hyvän otteen.
Näytöt ovat kirkkaat ja terävän kontrastiset, mikä on eduksi kuvaustilanteessa. Kannattaa muistaa, että julkaisemisen jälkeen on odotettavissa ohjelmistopäivityksiä, joilla toimintoja parannellaan entisestään. Peilittömissä kameroissa ohjelmisto muodostaa puolet kameran toiminnoista.
Jopa viisiakselinen kuvanvakain
Nikonin Z-sarjaa voi sanoa monitahoiseksi. Sarjalla saa rahalleen vastinetta, sillä kameroissa on paljon enemmän toimintoja kuin peilijärkkäreissä. Peilitön järjestelmäkamera on hieman pienempi kuin sen peililliset edeltäjät, mutta lopulta linssin koko määräytyy kennokoon mukaan, joten kameran kokoero ei ole lopulta kovin suuri.
Peilittömän kamerauutuuden etu on se, että ilman peiliä kamera voidaan rakentaa eri tavalla; kuvanvakain on peilittömissä jopa viisiakselinen totutun kaksiakselisen sijaan. Näin kuvanvakain pysyy hyvin mukana myös kiertävissä liikkeissä. Peilitön Nikon kykenee reagoimaan hyvin myös nopeissa tilanteissa. Lisäksi peilittömässä kamerassa lopputuloksen voi katsoa näytöltä heti ilman viivettä. Peilin liikkeen tuoma mekaaninen viive tekee helposti kuvaan epätoivotun tärähdyksen. Sähköisillä toiminnoilla myös suljinaikoja voidaan pidentää.
Laaja dynaaminen alue säilyy, ja odotukset ovat korkealla uutta linssisarjaa kohtaan
Kun vielä uusi Z-bajonet-linssisarja täydentyy, voi näiltä kameroilta odottaa paljon. Nyt runkoihin voidaan yhdistää adapterilla Nikonin peilikameroihin sopivia linssejä. Peilikameroiden linssien mitoitus on suunniteltu siten, että peili on objektiivin ja kennon välissä. Uuden sarjan mitoitus taas perustuu siihen, millä etäisyydellä objektiivi on kennosta, kun välissä ei ole peiliä. Uuden linssisarjan esiinmarssia on tulevaisuudessa kiinnostava seurata, ja siltä myös odotetaan paljon.
Canoniin verrattuna Nikonin peilittömät järjestelmäkamerat tarjoavat laajemman dynaamisen alueen, eli kuviin saadaan enemmän yksityiskohtia suurikontrastisissa kuvaustilanteissa – tämä on aiemminkin ollut Nikonin tekninen valttikortti.
Kenelle Z-sarjan kamerat sopivat?
Kokeneille harrastajille ja ammattilaisille. Molemmat kamerat ovat suorituskyvyltään todella hyviä ja samankaltaisia, oikeastaan kysymys on siitä, mihin kuvaaja haluaa sijoittaa. Ellei kuvista tehdä hyvin suuria printtejä, Z6:lla ja laadukkailla linsseillä pääsee pitkälle useimmissa kuvaustilanteissa. Jos taas olet ammattilainen, joka kuvaa esimerkiksi arkkitehtuuria, tai kuvista on tarkoitus printata suuria vedoksia, voi Z7 olla parempi vaihtoehto. Silloinkin linsseihin tulee panostaa, jotta rungosta saa kaiken irti.
Z-sarjan kamerat ovat hyvä lisä peilillisen järjestelmäkameran rinnalle – tai jopa joissain tapauksissa ne voivat korvata sen. Kuvaamisessa suurin ero on se, että peilittömällä kuvattaessa katsotaan näyttöä, ei etsimeen. Kyse on myös kuvaustottumuksista.
Nikon Z7
Tekniset tiedot:
- Täyden koon kennolla varustettu tehokas ja kompakti peilitön järjestelmäkamera Z-bajonetilla.
- 45,7 megapikselin resoluutio. 55 mm leveän objektiivikiinnikkeen ansiosta kamera voi ottaa entistä enemmän vastaan valoa.
- 5-akselinen VR-kuvanvakaaja vähentää tärähdyksien vaikutusta kuvissa.
- Suuri ISO-herkkyysalue ja EXPEED 6 -kuvaprosessori takaavat ennennäkemättömän terävyyden, täyteläiset värit ja vähäisen kohinan kaikilla herkkyysalueilla.
- 493 automaattitarkennuspistettä, ja kameran AF kattaa jopa 90 % kuva-alasta.
- Huippuluokan automaattitarkennus, sarjakuvaus jopa 9 kuvaa sekunnissa ja 4K-videotallennus tallentavat nopeatkin tilanteet.
- 3,68 miljoonan pisteen elektroninen etsin, jonka ansiosta kuvaaminen onnistuu hyvin kirkkaassakin päivänvalossa. 3.2":n kääntyvä kosketusnäyttö.
- Pöly- ja roiskesuojattu.
- WiFi- ja Bluetooth-yhteys tiedostojen nopeaan siirtoon sekä kameran etäohjaus älylaitteella.
Nikon Z6
Tekniset tiedot:
- 24,5 megapikselin resoluutio. 55 mm leveän objektiivikiinnikkeen ansiosta kamera voi ottaa entistä enemmän vastaan valoa.
- 5-akselinen VR-kuvanvakaaja vähentää tärähdyksien vaikutusta kuvissa.
- Suuri ISO-herkkyysalue ja EXPEED 6 -kuvaprosessori takaavat ennennäkemättömän terävyyden, täyteläiset värit ja vähäisen kohinan kaikilla herkkyysalueilla.
- 273 automaattitarkennuspistettä, ja kameran AF kattaa jopa 90 % kuva-alasta.
- Huippuluokan automaattitarkennus, sarjakuvaus jopa 12 kuvaa sekunnissa ja 4K-videotallennus tallentavat nopeatkin tilanteet.
- 3,68 miljoonan pisteen elektroninen etsin, jonka ansiosta kuvaaminen onnistuu hyvin kirkkaassakin päivänvalossa. 3.2":n kääntyvä kosketusnäyttö.
- Pöly- ja roiskesuojattu.
- WiFi- ja Bluetooth-yhteys tiedostojen nopeaan siirtoon sekä kameran etäohjaus älylaitteella.