Matkalla Makongeniin - minibussi kulkee Suomesta Keniaan avustustyöhön
Kirjoitimme aiemmin blogissamme lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta toimivan Home Street Home ry:n ja Rajala Pro Shopin yhteistyöstä Keniassa. Tarina sai jälleen jatkoa, kun yhdistyksen perustaja ja valokuvaaja Viola Wallenius sekä Keniassa mukana ollut vapaaehtoinen Mika Lampinen starttasivat minibussin Jämsänkoskelta kohti Keniaa kesäkuun 10. päivä. Keniaan toivotaan saapuvan heinäkuun puolenvälin tienoilla.
Minibussista tulee perillä kulkuneuvo avustustyöhön, ja matka taitetaan ajamalla kulkuneuvo perille saakka. Matkan tarkoituksena on saada huomiota yhdistykselle, ja Rajala on jälleen yhteistyössä mukana.
Minibussiprojekti sai alkunsa Keniassa nähdystä tarpeesta
Ajatus matkaprojektista syntyi, kun Mika Lampinen oli Home Street Home ry:n vapaaehtoisena Keniassa tammikuussa 2017. Kokemuksen jälkeen Lampisesta oli tuntunut, että hän voisi tehdä vielä enemmän auttaakseen yhdistyksen toimintaa. “Autoihmisenä Mika kiinnitti huomiota siihen, kuinka hankalaa meidän oli toimia ilman kulkuvälinettä. Hän rupesi pohtimaan asiaa ja Suomeen palattuaan kehitteli sitten Matkalla Makongeniin -projektin”, yhdistyksen perustaja Wallenius kertoo.
Home Street Homen pääprojektina turvakotikeskuksen perustaminen
Home Street Homella on meneillään 21 projektia, mutta tärkein pääprojekti on perustaa Makongenin kylään HSH Rescue Center eli turvakotikeskus. Tähän mennessä toiminnan myötä yli 4000 lasta on jo saanut apua.
“Meidän turvakotikeskus tulee tarjoamaan turvapaikan muun muassa hyväksikäytön tai pakkoavioliiton uhriksi joutuneille tai ympärileikkausta pakeneville nuorille tytöille. Keskus tulee tarjoamaan myös kurssitoimintaa alueen nuorille Activity/Workshop- tilojen muodossa. Sinne tulee esimerkiksi tietokoneluokkia, ompelukoneluokkia ja luovia tiloja”, Wallenius kertoo.
Lisäksi keskukseen aukeaa myös äitiyshuoltoa, vastasyntyneen hoitotyötä ja neuvolapalveluita tarjoava pieni klinikka, jonka yhteydessä toimii myös CP- ja kehitysvammaisille suunnattu erikoispäiväkoti.
Perille päästyään minibussi tulee toimimaan perustettavan keskuksen pelastusajoneuvona.
“Sillä voi kuljettaa apua tarvitsevia, hakea hädässä olevia, kuljettaa tavaroita tai esimerkiksi hakea vapaaehtoisia lentokentältä”, Wallenius kertoo.
Bussi sekä kuskit jäivät odottelemaan viisumeita Kreikkaan
Bussi kuskeineen lähti Jämsänkoskelta Helsingin satamaan, josta yölaiva vei Tallinnaan. Tallinnasta reitti kulki Viron ja Latvian läpi Liettuan Kaunakseen, josta Puolaan Auschwitzin lähettyville.
“Matkalla Mikalle tuli aavistus että jokin on pielessä, joten päätimme pysähtyä tarkistamaan tilanteen. Ja hyvä niin, koska vasemman takarenkaan vanne oli haljennut. Se olisi voinut aiheuttaa melkoisen vaaratilanteen moottoritiellä! Onneksi jokin enkeli oli matkassa”, Wallenius kuvailee.
Kun vika oli korjattu, matka jatkui Slovakiaan ja Unkariin. Matkalla on nukuttu muun muassa leirintäalueella ja huoltoaseman pihassa.
“Unkarista lähtiessä autosta kuului kolinaa ja renkaat tärisytti. Päätettiin kääntyä korjaamon puoleen ja selvisi, että kardaanin ristikko oli hajonnut. Taisi olla jo toinen suojelusenkeli tähän väliin! Onneksi asia selvisi, eikä aiheuttanut vaaratilanteita. Korjaamolla vietettiin muutama tunti, mutta sitten päästiin taas jatkamaan kohti Serbiaa”, Wallenius kertoo seikkailusta.
Tavoitimme Walleniuksen ja Lampisen Kreikasta, jonne oli ajettu Serbian ja Makedonian läpi.
“Ajoimme myös yli 200 kilometriä ylimääräistä, kun laivayhtiö ilmoitti, että tarvitsemme Kreikan rajalta leimat passeihin. Olimme ehtineet ajaa jo 100 kilometriä rajalta, kun käännyimme takaisin. Nyt viimeiset kolme päivää olemme lähinnä ajelleet ympäri Kreikkaa - muun muassa Olympus-vuorelle ja Delfoihin Apollonin temppeliin. Eilen ja tänään pääsimme taas hoitamaan vähän asioita, kun oli viimein arkipäivä. Kävimme muun muassa Sudanin suurlähetystössä hoitamassa viisumiasioita”, Wallenius kertoo.
Egyptistä alkavat matkan haastavimmat kilometrit
Auto lähtee rahtilaivan mukana Egyptin Alexandriaan, josta ajoa on reilut 6000 kilometriä Egyptin, Sudanin ja Etiopian läpi Keniaan. Wallenius ennakoi, ettei ajotahti tule olemaan niin vauhdikas kuin alkumatkalla turvallisuuden, kuumuuden, rajanylitysten ja teiden kunnon vuoksi.
‘“Olemme kuitenkin laskeneet että mikäli mitään suurempia ongelmia ei tule, voisimme olla perillä Makongenissa noin 3 viikossa Egyptiin pääsemisen jälkeen. Tämä on kuitenkin vielä ihan mysteeri! Mehän voimme jäädä jumiin jo Egyptin satamaan, auto voi hajota tai voimme itse sairastua. Eihän tästä vielä tiedä! Eli joustavalla aikataululla mennään eikä turvallisuudesta säästellä. Pimeällä ei ajeta ja esimerkiksi mieluummin kierretään paikka, jos siellä on levotonta.”
Egyptistä autoon hyppää kaksi kenialaista Makongenista. Salim on HSH:n projektikoordinaattori Kenian päässä ja Mwarizo on samasta kylästä kotoisin oleva rekkakuski, joka on ajanut työkseen ympäri Afrikkaa. Loppumatka ajetaan yhdessä perille.
“Auton kestävyys tietysti jännittää aina. Kyseessä kun on vuoden 1995 Toyota, mikään ihan pakasta vedetty auto se ei ole. Ja onhan tässä jo korjaamoilla käytykin”, Wallenius nauraa.
Vielä vain edessä ovat matkan haastavimmat kilometrit. Wallenius uskoo kuitenkin, että asiat järjestyvät lopulta.
Kutsumustyön merkityksellisyys saa jatkamaan vaikeistakin paikoista suurella palolla
Wallenius oli vasta 18-vuotias, kun hänessä syttyi tarve lähteä vapaaehtoistyöhön Keniaan. Tuon kokemuksen jälkeen oli selvää, että järjestötyö kutsuu. Kuitenkaan ilman yliopistokoulutusta oli nuoren naisen vaikea päästä haluamiinsa töihin - siispä hän lopulta perusti itse yhdistyksen, jossa pääsi toteuttamaan kutsumustaan.
“Mulle HSH ja meidän projektit Makongenissa sekä koko piirikunnan alueella ovat niin iso intohimo, että eihän tätä vaihtaisi ikinä pois. Ei ole mitään niin hienoa kun se, mitä tämä työ antaa. On ihan uskomatonta, kun huomaa pitkällä aikavälillä oman työnsä merkityksen yksittäisten lasten kohdalla. Ja sen, että se muutos on tapahtunut siksi, että me teemme tätä. Lasten ja nuorten auttaminen vaikuttaa koko kyläyhteisön kehitykseen ja elämänlaadun paranemiseen. “
Wallenius uskoo, että yhdistyksen kautta he voivat omalta osaltaan muuttaa pienen palan maailmaa vähän paremmaksi.
“Jatkan tätä suurella sydämen sykkeellä ja palolla. Mä oon päättänyt, että vien tämän niin pitkälle kuin vain ikinä kykenen ja mä uskon että se raja ei ole tulossa vastaan vielä pitkään aikaan. Näiden juttujen vuoksi ajaa ihan mielellään 10 000 kilometriä, nukkuu huoltoasemien pihoilla ja jännittää viisumijuttuja”, Wallenius naurahtaa.
Rajala seuraa Walleniuksen matkaa kohti Keniaa ja päivittää projektin kuulumisia tässä blogissa.
Rajala Pro Shop verkkokaupasta löydät kameroita ja niiden lisävarusteita jokaiseen käyttötarkoitukseen.