Huippu saavutettu
Olen Maki Galimberti, 53-vuotias, enkä ole tehnyt paljon muuta kuin valokuvannut 18-vuotiaasta lähtien. Aloitin kuvajournalistina paikallislehdissä, ja vaikka nykyään kuvaankin muotokuvia aikakausilehtien kiiltäviin kansiin, kuvajournalistin näkökulma on yhä läsnä työssäni.
Realistinen, journalistinen kuvakieli on minun tyylini mainoskampanjoissa, joissa on luotava mielikuvia. Yritän ajatella laatikon ulkopuolelta – ymmärtää kohteitani ihmisinä ja päästä kiinni heidän sisäiseen, herkempään puoleensa.
Olit ensimmäisiä ammattilaisvalokuvaajia, jotka pääsivät testaamaan Sonyn Alpha 1 -kameraa. Mitkä olivat ensivaikutelmasi ja mielestäsi erottuvimmat ominaisuudet?
Valokuvauksen digitalisoitumisesta lähtien valokuvaajien on aina täytynyt valita joko nopea kamera tai suuria, laadukkaita kuvatiedostoja tuottava kamera. Minusta vaikuttaa siltä, että Alpha 1:ssä nopeus ja resoluutio ovat nyt yhdistyneet ensimmäistä kertaa (niin kuin urheilu- ja studiokamera) samaan runkoon. Sen lisäksi se mullistaa salaman synkronointinopeuden – minulle hyvin arvokas ominaisuus, joka oli aiemmin saatavana vain erittäin vanhoissa kameroissa.
Miten arvelet näiden teknisten parannusten edistävän työtäsi ja luovuuttasi?
Käytän mielelläni salamaa päivänvalolla muotokuvissani, ja pidin eniten synkronointinopeudesta 1/400 s täydellä kennokoolla. Kun pystyn hallitsemaan täysin luonnon ja keinotekoisen valon tasapainon erityisesti liikkuvilla kohteilla, saan enemmän mahdollisuuksia kuvata studion ulkopuolella pelkäämättä liiallista auringonvaloa.
Mitkä muut ominaisuudet kiinnittivät huomiosi ja missä yhteydessä?
Ominaisuuksien sijaan minulle tärkeitä ovat kameran uudet parannukset. Ne auttavat minua ajattelemaan töitäni eri tavalla kuin yleensä, saan lisättyä enemmän liikettä muotokuvasarjaan ja laatua improvisoituihin tilanteisiin. Automaattitarkennus on todella uskomaton – aina valmiina tallentamaan minkä tahansa liikkeen. Sen on kuin ajaisi nopealla autolla erinomaisella pidolla, joka estää tieltä syöksymisen!
Objektiivit ja varusteet ovat myös tärkeä osatekijä valo- ja elokuvauksessa. Mitä objektiiveja ja varusteita käytit testikuvauksissasi ja miksi?
Halusin käyttää tässä kuvauksessa objektiiveja, joihin luotin, joten minulle ensimmäinen luonnollinen valinta oli FE 24-70mm f/2.8 GM. Sen laatu kilpailee kiinteän polttovälin objektiivien kanssa, ja sen joustavuus on olennaisen tärkeää muotokuvauksissa ulkona, kun täytyy tasapainottaa kohde ja taustamaisema. Käytin myös FE 200-600mm f/4.5-5.6 G OSS -objektiivia – yllättävä valinta, koska sitä pidetään yleensä urheilu-/villieläinobjektiivina. Kun kuvaan kauempaa, kohde pystyy liikkumaan vapaasti, ja tuloksena on luonnollisempi kuva ja aidompi ja luonnollisempi ilme. Sen tarkennusnopeus on uskomaton, eikä minulta jäänyt laukaustakaan väliin.
Minkä neuvon antaisit aloitteleville valokuvaajille, jotka haluavat seurata jalanjälkiäsi?
Asemansa vakiinnuttaneet valokuvaajat unohtavat usein intohimonsa, joka sai heidät ryhtymään valokuvaajiksi alun perin. Aloittelevalle muotokuvaajalle arvokkain asia on intohimo, ja tavoitteena tulisi olla aina kehittää kykyä toistaa parhaita tuloksia. Kuka tahansa voi ottaa kauniita kuvia sattumalta, mutta hyvä valokuvaaja osaa löytää sellaisia. Neuvoni on hakea inspiraatiota muilta valokuvaajilta ja etsiä oma persoonallinen tyyli. Toinen neuvoni: koeta päästä lähelle kohteitasi, ymmärtää, keitä he ovat – olivatpa he sitten kadunmiehiä tai julkkiksia. Älä tyydy vain siihen, mitä näkyy, vaan näytä, mitä kuviesi kautta voidaan havaita.
Loppumietteesi: kiitokset tai viimeiset vinkkisi lukijoillemme
Ilahduin kovasti, kun minua pyydettiin testaamaan Alpha 1 -kameraa ja osallistumaan maailmanlaajuiseen lanseeraukseen. Rehellisesti sanottuna, olen mieluummin kameran takana kuin edessä, erityisesti jos täytyy puhua englantia! Nautin kuitenkin kokemuksesta ja haluan kiittää kuvausryhmää, joka kuvasi minua ja Simone Moroa, joka suostui mukaan tähän lumiseen seikkailuun ja vei meidät vuoren huipulle helikopterilla. Täytyy myöntää, että pelkäsin hieman. Hän oli kuitenkin niin ammattilainen ja tyyni, että olen melkein valmis tekemään sen uudelleen.
Kuvat ja teksti: Maki Galimberti / Sony
sony.fi/alphauniverse/stories/reaching-the-peak