Kinarilla ja kuusseiskalla

Haastattelussa valokuvaaja Ilpo Musto joka lähti 50 vuotta sitten Lontooseen ja kuvasi parinkymmenen vuoden aikana maailman tunnetuimpia rocktähtiä.

 

Miksi ryhdyit valokuvaajaksi?

Isäni oli harrastelijakuvaaja ja ihastelin jo pienenä hänen ottamiaan kuvia meidän perhealbumeissa. Niissä oli aina hieno sommittelu. Taisin periä sen taidon häneltä. Myöhemmin teini-ikäisenä aloin seurata valokuvia eri lehdistä. Meille tuli Viikko-lehti jossa oli aina puhuttelevia kuvia. Ja sitten kun Beatlesit tulivat ja pelastivat pitkät talvi-iltani Savonlinnassa 64-68 ostin kaikenlaisia lehtiä missä oli heidän ja muiden englantilaisten poptähtien kuvia. Ehkä ajattelin silloin että olisi kiva itsekin ottaa joskus tuollaisia kuvia. Minulla ei ollut tuolloin vielä omaa kameraa. Kuvasin jonkin verran isäni Yashica MG-1-kameralla.

 

Ensimmäinen työpaikkasi valokuvaajana?

Päätin vasta armeijasta päästyä ryhtyä valokuvaajaksi. Olin ensin harjoittelijana Jouko Könösen valokuvaamossa missä Jaakko Holm opetti minulle filmin kehityksen ja vedostamisen. Olin siellä noin puoli vuotta, lähinnä pimiössä. Eräänä päivänä sain tarpeekseni ja kävelin ulos. Kysyin töitä Lehtikuvasta mutta kun heillä ei ollut vapaita kuvaajan paikkoja marssin Uuden Suomen kuva-toimitukseen Uuskuvaan ja puhuin itselleni kesävalokuvaajan paikan. Olin siellä kahtena kesänä. Se oli tosi hienoa aikaa. Minusta tuli silloin lehtikuvaaja ja olen kai sitä vieläkin.

 

 

 

Lähdit sitten Lontooseen opiskelemaan valokuvausta

Olin viettänyt kesän Lontoossa vuonna -66 ja käynyt kuuntelemassa bändejä Marquee-klubilla. Varmaan sen takia halusin taas sinne takas seikkailemaan. Opiskelu oli kyllä paljon hankalampaa kuin olin odottanut, kouluenglanti kun ei tahtonut riittää. Ja kun ei pystynyt kommunikoimaan brittien kanssa tarpeeksi hyvin niin sitä tunsi jäävänsä vähän paitsioon. Maailma oli aika paljon erilaisempi 50v sitten.Ei internettiä, ei kännyköitä jne.

 

Miten päädyit kuvaamaan rock-tähtiä?

Ennen Lontooseen lähtöä tein kahta työtä, aamuvuorossa Uudessa Suomessa ja iltavuorossa Tunnelin Levyssä, tai päinvastoin. Ostin itselleni oman kameran Canon F-1 ja pari linssiä. Lontoossa olin yhtä äkkiä maailmassa jossa bändit, joiden levyjä olin kuunnellut Tunnelin Levyssä, keikkailivat samassa kaupungissa. Pakkohan oli päästä niitä kuvaamaan. Led Zeppelin esiintyi marraskuussa Wembley Arenalla. Minulla ei ollut tuolloin vielä kontakteja lehtiin tai levy-yhtiöihin ja ostin lipun konserttiin. Vein kamerani takin alla sisällä ja otin paikaltani muutaman kuvan. Niistä ei tullut kovin hyviä mutta Help -lehti Suomessa julkaisi yhden kuvan keskiaukeamalla. Siitä se pallo lähti pyörimään.

 

Miten sait kuviasi muualle kuin Suomeen?

Kun kävin levy-yhtiöissä tsekkasin niiden eteisaulan pöydillä olevat ulkolaiset poplehdet ja tarjosin niille kuviani. Sveitsiläinen Pop pyysi minulta kuvia säännöllisesti parin vuoden ajan. Lehti ilmestyi joka toinen viikko ja sillä oli aivan upea taitto. Valitettavasti lehti lopetti melko pian. Englannissa oli vain kaksi musalehteä, mustavalkoiset NME ja Melody Maker.

 

 

Olet tehnyt pitkän uran valokuvaajana, kuvannut ensin filmille ja sittemmin digille

Filmille kuvaamisen ongelma oli suurimmaksi osaksi siinä että kuvan myyminen piti tapahtua fyysisesti. Eli piti lähettää originelleja asiakkaille niitä ei usein palautettu, varsinkaan ulkomailta. Muistan kun näytin yhden lehden art directorille Lontoossa David Bowie kuviani Ziggy Stardust-konsertista vuonna -73. Kaveri katseli kuviani ja sanoi mitkä hän saattaisi ehkä käyttää lehdessä. Kirjoitin muistiin mitä kuvia ja kuinka monta annoin hänelle. Kun hän palautti kuvat satsista puuttui muutama kuva. Kaveri kertoi, että joku kuvatoimisto väitti ne omikseen. Minkäs teit!! Olen kuitenkin onnistunut pitämään kiinni noin kolmestakymmenestä 49 vuotta vanhoista Bowie-dioista. Aika monet 70-luvun alkuvuosien dioista ovat kadonneet jonnekin.

 

"Lehden taittaja voi saada kuvat näyttämään paremmilta. Tässä oli tosi upea taitto."

 

Entä kamerat, minkälaista kalustoa olet käyttänyt?

Kuvasin koko seiskyt luvun Canon F-1 kameralla ja sen jälkeen EOS-kameroilla.Olin merkkiuskollinen Canonille aina pariin viime vuoteen asti. Päätin siirtyä Sonylle koska Canon ei ollut pysynyt kehityksessä mukana. Studiokuvauksia varten hankin Bronica GS-1 kameran jonka 6x7cm filmikoko oli sopiva bändikuviin ja potretteihin. Minulla oli myös mukana kulkeva Elinchrom studiosalamasetti, johon kuului muutama valopää. Hankin ensimmäisen digikameran vuonna 2003. Se oli 11-megapikselin Canon EOS 1DS. Maksoin siitä huikeat 7500€. Sillä hinnalla saisi nyt jo kolme 43-megapikselin Sonya.

 

Näyttelyssäsi Rajala Galleryssä on 39 valokuvaa, olet ilmeisesti kuvannut originellit filmille

Lopetin rockkuvaukset lähes tyystin jo ennen digikautta. Olen skannannut lähes kaiken vanhan filmimateriaalin digille, kuvatoimistoissa on Lontoossa vielä joitain dioja, joita en ole saanut takaisin. Minulla on Epson Perfection V750 Pro-skanneri jonka hankin 12 vuotta sitten. Teetin näyttelyni kuvat Hollannissa koska ne tehtiin siellä 50% halvemmalla kuin Suomessa.

 

"Valokuviani on käytetty yli sadan eri lehden kansikuvissa eri puolella maailmaa.
Suosikkiin kuvasin parikymmentä kantta."

 

Mikä on sinulle kuvauksissasi tärkeintä?

Pyrin saamaan tilanteista aina yhden hyvän kuvan josta voi sanoa että se on siinä. Kai se jäi minulle siitä, että kuvatessani Uuteen Suomeen seuraavan päivän lehteen meni aiheesta yleensä vain yksi kuva.

 

Valokuvaus on kehittynyt huimasti sitten vuoden 1970, jolloin olit töissä lehtikuvaajana

Digikuvaus on mullistanut täysin valokuvauksen. Näkee aivan fantastisia kuvia lehdissä ja netissä lähes joka päivä. Suurin ero on ehkä siinä että ennen kuva otettiin ja nykyään se tehdään. Mutta kaikille on tilaa. Filmille kuvaaminen oli enemmänkin käsityötä koska siihen kuului paljon muutakin kuin kuvaaminen. Digikuvauksessa auttaa jos osaat kuvankäsittelytekniikkaa.

 

Ilpo Muston Rockstars-valokuvia on näytteillä Rajala Galleryssä huhtikuun ajan.