Säällä kuin säällä
Usein myös Atlantin kelluvaksi puutarhaksi kutsuttu Madeiran saariryhmä sijaitsee lähes tuhannen kilometrin päässä Portugalin rannikosta. Siellä kasvaa subtrooppisia kasveja ja kukkia, lahden poukamat ja rotkot ovat reheviä ja vehreitä rantoja huuhtelevan suotuisan Golfvirran ansiosta. Maisema muuttuu, kun siirrytään vuoristoisille ylängöille; sakea sumu kohoaa Atlantista ja sulkee syleilyynsä ikivanhat laakeripuumetsät, joiden yläpuolella kohoavat vuorenhuiput peittyvät talvella lumeen.
"Jo pelkästää vaihtelevat sääolosuhteet houkuttavat minua kuvaamaan," kertoo hymyillen Mickaël Peralta, jota vetää puoleensa niin kuvauspaikan ilmasto, kuin itse paikkakin. "Etsin usein kuvattavaksi kohteita, jotka panevat minut lujille, sillä se tuo kuviini erityisen tunnelman," hän sanoo. "Matkustan usein näihin kohteisiin talvella, juuri kun useimmat turistit matkaavat vastakkaiseen suuntaan. Sää ja ilmasto ovat mielestäni osa paikan luonnetta," Mickaël toteaa.
"Tunteet ja tunnelmat ovat tärkeä osa hienoja matkakuvia."
© Mickaël Peralta
"Vaikka sää ja olosuhteet ovatkin tärkeä osa kuviani, en pysty tietenkään hallitsemaan niitä," Mickaël jatkaa. "Kuten aina, tätäkin Madeiran matkaa varten tein huolellisen matkasuunnitelman. Kuvasin tällä matkalla ensimmäistä kertaa Sony A7 IV-kameralla. Etsin upeimmat kuvauspaikat luottaen siihen, että jos olisin oikeassa paikassa, kuvauksellisesti oikea ajankohta osuisi kohdalleni. Onneksi tähän pystyi Madeiralla luottamaan. Maisema on monipuolista, siellä on jylhiä tulivuortenhuippuja, valtamerta ja vesiputouksia, joten myös patikoiminen paikasta toiseen oli nautinnollista."
Kun on löytynyt täydellinen kuvauspaikka ja sää on kohdallaan, seuraavaksi Mickaël etsii kuviinsa tasapainoa. Tässä kuolleesta puusta otetusta muotokuvasta kaikki tekijät osuivat kohdalleen. "Aurinko oli laskemassa ja pilvet tanssivat vuorten ympärillä luoden taianomaista tunnelmaa," Mickaël selittää. Tässä Sonyn A7 IV -kameralla ja FE 24mm f/1.4 GM -objektiivilla otetussa kuvassa näkyy myös se, miten Mickaël erottaa kohteensa taustasta, ja antaa suurella aukolla kuvaan syvyyttä, sekä intiimimmän näkökulman.
© Mickaël Peralta - Sony A7 IV + FE 24mm f/1.4 GM - 1/8000s f/1.4, ISO 100
Sään armoilla työskentely ei tietenkään tarkoita vain ohikiitävien auringonlaskujen odottelua. "Tämä kuva ystävästäni ja vanhasta puusta on toinen suosikkini Madeiralta. Se kuvaa kuinka nopeasti luonnonvoimat voivat muuttaa paikan tunnelmaa. Käytin jälleen A7 IV -kameraa ja 24mm GM -objektiivia," Mickaël kertoo.
© Mickaël Peralta - Sony A7 IV + FE 24mm f/1.4 GM - 1/3200s, f/1.8, ISO 800
Näin Mickaël kertoo toisesta kuvasta, jonka otti samalla reissulla, tällä kertaa Sony A7 C -kameralla ja FE 24mm f/2.8 G-objektiivilla: "Rajasin ystäväni kalliolla olevien puiden välissä olevan aukon läpi niin, että taustalla näkyy vuorimaisema. Näin sain luotua vaikutelman kuvasta kuvan sisällä. A7 C on todella pieni ja sitä on miellyttävä pitää mukana matkalla, kuten myös pienikokoisilla G Lens -sarjan objektiiveilla. Tällä yhdistelmällä saa aikaan ammattimaista jälkeä taskuun mahtuvalla kameralla."
© Mickaël Peralta
Mickaëlin mukaan Sony A7 IV on kehittynyt todella paljon aiempiin verrattuna. "Käytän mielelläni kääntyvää näyttä, kun kuvaan haastavista kuvakulmista tai vaikka lantion korkeudelta," hän sanoo. "Uusi Sony A7 IV on myös erittäin kevyt ja sen 33 megapikselin kennon tuottamien RAW-kuvien laatu on upeaa. Korkea kuvanlaatu on tärkeää, sillä käsittelen kuvani aina Lightroomissa, jotta saan mahdollisimman paljon yksityiskohtia kirkkaisiin ja tummiin kohtiin, sekä omaan tyyliini sopivan värimäärittelyn."
Mitä tulee kuvakulmaan, Mickaël ei mielellään käytä erittäin laajan kulman objektiiveja. "Käytän pääasiassa FE 24mm f/1.4 GM -objektiivia, koska sillä saa tallennettua maiseman ilman mittasuhteiden vääristymistä, mitä joillain laajemmilla polttoväleillä usein tapahtuu," hän selventää. "FE 24mm f/1.4 GM -objektiivi on myös pienikokoinen ja siinä on suuri aukko: kaikki mitä tarvitsen, kun kuvaan käsivaralta tai hämärässä ja kun haluan todella kiinnittää huomion kuvauskohteeseen."
Sony A7 IV:ssä on luonnollisesti sääsuojaus, kuten on myös Sony GM- ja G Lens -sarjan objektiiveissa, joten ne sopivat täydellisesti seikkailuihin vaihtelevissa olosuhteissa. "Olen varma, että jatkan valokuvaamista samalla polulla; etsin maisemista draamaa, mutta pysyn uskollisena löytämieni maisemien todellisuudelle," Mickaël toteaa lopuksi. "Se tarkoittaa, että kuvaan säällä kuin säällä, kertoakseni tarinan. Haluan, että kuvissani välittyy kaikki ne tunteet, joita koen näitä upeita paikkoja kuvatessani."
"Sony -kalustoni on tärkeänä apuna siinä."
Teksti: Sony
https://www.sony.fi/alphauniverse/stories/whatever-the-weather