Valokuvauksen perusteet - ISO-herkkyys

Valokuvauksen pyhä kolminaisuus on aukko, ISO-arvo ja suljinaika. Nämä kolme kulmakiveä määrittelevät, millaisia kuvia saa aikaan. Perehdytään seuraavaksi ISO-arvoon.

ISO-herkkyys on perintöä filmikuvauksesta. Filmipakettien kyljestä löytyi ISO- tai ASA-merkintä, joka kertoo kuinka valoherkkää kyseinen filmi oli. Digikuvauksessa tämä luku kertoo, minkä verran kennolle tulevaa infoa vahvistetaan eli kirkastetaan. Sekä filmikuvauksessa että digikuvauksessa, mitä suurempi lukema, sitä herkempi valolle kenno tai filmi on. Mitä enemmän on herkkyyttä, sitä enemmän kuvaan tulee myös kohinaa, eli rakeisuutta.

Vasemmalla ISO 100. Oikealla ISO 256000.

Milloin on käytettävä korkeaa ISO-arvoa?

Kun kuvataan hämärässä, tai kun halutaan käyttää nopeampaa suljinaikaa, joudutaan usein käyttämään korkeampaa ISO-arvoa. Kun kuvataan sisällä tapahtuvaa liikettä, esimerkiksi urheilijaa, halutaan todennäköisesti käyttää mahdollisimman nopeaa suljinaikaa, jotta liike saadaan pysäytettyä. ISO-arvoa on luultavasti nostettava, jotta saadaan käyttöön riittävän nopea suljinaika. Kun ISO-arvoa nostetaan, tulee kuvaan myös lisää kohinaa. Kun kuva valotetaan oikein, runsas valon määrä häivyttää rakeisuuden, kun taas alivalottaessa rakeisuus erottuu selkeästi.

Vähiten kohinaa saadaan matalimmalla mahdollisella ISO-arvolla, tämä on usein ISO 100. Matalan ISO-arvon käyttö vaatii paljon valoa. ISO AUTO –asetuksella kamera pyrkii automaattisesti valitsemaan käyttöön matalimman mahdollisen ISO-herkkyyden, jotta kuva valottuu oikein. On kuitenkin varsin hyödyllistä kokeilla eri ISO-arvoja itse ja opetella valitsemaan kuhunkin tilanteeseen sopivin.

ISO 100 – Hyvä valaistus, studio, auringonvalo 

ISO 400 – Valoisa sisätila tai ulkona varjossa 

ISO 800 – Urheilukuvaus tai kuvaus hämärässä sisätilassa 

ISO 1600 – Tapahtumat, esimerkiksi konsertit ja yökuvaus 

ISO 3200 – Kuvaaminen pimeässä 

Lue myös:

Valokuvauksen perusteet - Aukko

Valokuvauksen perusteet - Suljinaika